Leijonilta poikkeuksellinen ratkaisu – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”

Leijonat harjoitteli tiistaina ensimmäistä kertaa koko joukkueen voimin Montrealissa Bell Centerin jäällä.
Suomen päävalmentaja Antti Pennanen joutui tekemään kovia ratkaisuja, kun ykköspuolustaja Miro Heiskanen putosi loukkaantumisen takia ulos turnauksesta. Myös Philadelphia Flyersin ykkösylivoimaa viime aikoina pyörittänyt Rasmus Ristolainen jäi turnauksesta pois aivan viime hetkellä.
Heiskasen ja Ristolaisen ollessa pois Pennanen päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun ja valitsi viisi hyökkääjää ensimmäiseen ylivoimakoostumukseen.
– Kun Heiskanen ja Ristolainen jäivät pois kokoonpanosta, ylivoima peli meni uuteen mietintään, että tulemmeko käyttämään viittä hyökkääjää. Viikonloppuna tehtiin päätös, että Aleksander Barkov tulee olemaan viivassa. Tänään harjoituksissa paikka tuntui oikean kokoiselta hänelle. Viisi hyvää pelaajaa yhdessä keskenään tulee toimimaan hyvin, mikä on tärkeä asia meille. En näe valinnassa mitään ongelmaa ja pelaajat ovat hyvin sitoutuneita tähän kokoonpanoon, Pennanen sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa.
Leijonien ensimmäisessä ylivoimakoostumuksessa on Barkovin ohella Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Roope Hintz sekä Patrik Laine, joka asetettiin suosikkipaikalleen vasemmalle puolelle laukojan tontille.
Hyökkääjän käyttäminen yksinäisenä viivamiehenä ei ole ennennäkemätöntä NHL:ssä, mutta nykypäivänä harvinaista. Puolustussuuntaan äärimmäisen luotettava Barkov on nähty myös Panthersin ylivoimalla viivalla.
– NHL:ssä on nähty näitä jonkin verran, ja olen itsekin pelannut aiemmin viivassa. Luulen, että Sebastian ja Mikaelkin on pelannut aika paljon viivassa. Myös Teräväinenkin osaa pelata siellä. Ei ole mikään uusi juttu, Barkov sanoo.
– Jos minuun näin luotetaan, niin mikä ettei. Meillä on hyviä vaihtoehtoja ylivoimalle. Oli aika hauskaa syötellä ja pelata ylivoimaa äijien kanssa, Panthers-kippari jatkoi.
Leijonat aloittaa 4 Nations Face-Off -turnauskoitoksen perjantain vastaisena yönä USA:ta vastaan. Ottelu alkaa kello 03:00.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Winnipeg Jetsille jättimenetys – Nikolaj Ehlersistä tipahti surkea uutinen
- Aleksander Barkov ehdolla palkinnon saajaksi – loisti myös pelaajayhdistyksen kyselyssä
- Gabriel Landeskogista tipahti iso uutinen
- Montrealin superlupauksella satumainen debyytti NHL:ssä – katso: syötti ja viimeisteli upeat maalit
- Logan Couturen tilanteesta jysähti iso paljastus!
- Tuomarit tekivät karmean mokan NHL:ssä – tilannehuone pelasti tilanteen
- Kova kohtalo: Pittsburghilta lähtöpassit suomalaiselle NHL-hyökkääjälle
- Edmonton Oilers kiinnitti NHL-tähtipuolustajan veljen
- Tässä ketjussa Ivan Demidov debytoi NHL:ssä – Patrik Laine tiputettiin
- Atro Leppänen IS:lle: Näin NHL-sopimus syntyi
- Nyt jysähti – Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Kova kohtalo: Pittsburghilta lähtöpassit suomalaiselle NHL-hyökkääjälle
- NHL:n pistepörssin voitto ratkesi – Nathan MacKinnon jäi nuolemaan näppejään
- Jesse Puljujärveltä taas mieletön peli – päävalmentaja kehui
- Dramaattinen asetelma kävi toteen: Mikko Rantanen on nyt erikoisessa tilanteessa
- Kulisseissa kuohuu: NHL-konkari lähtee ovet paukkuen – ”Se on perseestä”
- Yli tuhat päivää edellisestä maalista – Gabriel Landeskog onnistui
- Tässä ketjussa Ivan Demidov debytoi NHL:ssä – Patrik Laine tiputettiin
- Atro Leppänen IS:lle: Näin NHL-sopimus syntyi
- Se on siinä: Stanley Cup -sankarin ura päättyi