Rasmus Ristolainen on tehnyt pitkän uran NHL:ssä, mutta kansainvälisissä peleissä hänet on nähty vain harvoin. Viimeksi puolustaja puki maajoukkuepaidan päällen vuoden 2016 World Cupissa.

Välillä Suomessa on kohuttu siitä, ettei Ristolaista ole kutsuttu edes mukaan maajoukkueen tapaamisiin. Nyt Ilta-Sanomien haastattelussa Ristolainen kertoo, että tilanne on muuttunut ja tänä kesänä hän on ollut mukana siinä missä muutkin.

– En päässyt tapaamaan Pennasta Suomessa, koska jouduin kuntoutuksen takia lähtemään Amerikkaan jo aikaisin. Mutta juttelimme etäyhteydellä. Mukana oli muutama muukin pelaaja, joka ei ollut päässyt kesän tapaamisiin, Ristolainen kertoo.

Helmikuussa Pohjois-Amerikassa pelataan NHL:n järjestämä 4 Nations Face-Off -turnaus. Mukana ovat Suomi, Ruotsi, Kanada ja Yhdysvallat, ja jokainen maa kasaa joukkueensa NHL-pelaajistaan. Ristolaisella on turnaukseen osallistumiseen selvä mielipide.

– Totta kai kiinnostaa. Nehän ovat parhaita pelejä. Suomen maajoukkue ja hyviä kavereita mukana. Ilman muuta.

Tällä kaudella Ristolainen on pelannut kahdeksan NHL-ottelua. Niissä hän on kerännyt tililleen tehot 1+1=2.

LUE MYÖS