Ottawa Senatorsin maalivahtitilanne on ollut tarkassa seurannassa Kanadan pääkaupungissa.

Senators on joutunut pärjäämään neljä ottelua ilman ykkösvahti Linus Ullmarkia, joka loukkaantui viime viikolla. Kanadalaisseuran maalilla on nähty Anton Forsberg sekä Mads Søgaard, joka myös loukkaantui harmittavasti viikonloppuna.

Ullmarkin uskottiin alun perin palaavan tositoimiin Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä, kun Senators kohtaa Utah Hockey Clubin, mutta toisin kuitenkin kävi.

Senatorsin päävalmentaja Travis Green paljasti lehdistölle tiistaina, että Forsberg on tolppien välissä Utahia vastaan. Ullmark ei pysty toimimaan edes varalla, joten suomalainen Leevi Meriläinen on nostettu AHL:stä avaamaan luukkua.

Meriläinen on pelannut tällä kaudella AHL:ssä kolme ottelua vaatimattomalla torjuntaprosentilla 85,2. Kärpistä rapakon taakse ponnistanut 22-vuotias torjuja pelasi kaksi kautta sitten NHL:ssä kaksi ottelua torjuntaprosentilla 87,8.

TSN 1200 Ottawa

@TSN1200
Travis Green has announced Forsberg starts tonight. Ullmark will not back up and Leevi Merilainen has been called up from Belleville.