Kriisiseura Colorado Avalanche häärii siirtomarkkinoilla – nämä vahvistukset kiikarissa

Colorado Avalanchen alkukausi on ollut valtava pettymys. Kauden viidestä ensimmäisestä ottelustaan Coloradon on onnistunut raapimaan vain yhden voiton. Sekin tuli heittopussi Anaheim Ducksista jatkoajalla.
Coloradon ongelmien syyn löytämiseen ei vaadita kummoisiakaan etsivän lahjoja. Maalivahtipeli sakkaa ja pahasti. Ykkösvahti Aleksander Georgievin torjuntaprosentti on karmaiseva 81,1. Kakkosvahti Justus Annusen lukema on 76,5.
NHL-toimittaja Elliotte Friedman on paljastanut, että Colorado etsii siirtomarkkinoilta ratkaisua maalivahtiongelmaansa. Kaksi nimeä on tähän mennessä herättänyt seuran kiinnostuksen.
Ensimmäinen on Anaheimin John Gibson, 31. Kokenut maalivahti on aloittanut kauden loukkaantuneena, ja on kykeneväinen palaamaan tosi toimiin vasta marraskuun alussa. Hänen vuosipalkkansa on 6,4 miljoonaa dollaria ja sopimus kestää kevääseen 2027 saakka. Viime kaudella Gibson pelasi 44 ottelua torjuntaprosentilla 88,8.
Toinen nimi on San Jose Sharksin Mackenzie Blackwood. Kanadalaisvahti on jäämässä todennäköisesti pieneen rooliin San Josessa, kun seura hankki kesällä vaihtokaupassa Jaroslav Askarovin. Viime kaudella Blackwood pelasi erinomaisesti, ja hänen torjuntaprosenttinsa surkean Sharksin maalissa oli 89,9. Hänen vuosipalkkansa on maltillisempi 2,35 miljoonaa dollaria, ja sopimus kestää vain tämän kauden loppuun.
Kumpikin seura olisi Coloradolle mieluisa vaihtokumppani sen vuoksi, ettei kumpikaan tavoittele tällä kaudella menestystä. Niinpä kumpi tahansa seura voisi ottaa vaihdossa vastaan Georgievin 3,4 miljoonan dollarin vuosipalkkaisen sopimuksen Coloradoa häiritsemästä. Venäläisvahdin sopimus päättyy tähän kauteen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Pittsburgh kutsuu suomalaislupauksen NHL:ään – takonut hurjia tehoja farmissa
- Oliko tässä syy John Tortorellan potkuille? ”Molemmat ylittivät rajan”
- Mikko Rantanen teloi nuoren tähtihyökkääjän – polvi taittui karmealla tavalla
- Wayne Gretzkyn käsittämätön ennätys rikottiin!
- Kimanttia: Steven Stamkos lopettamassa uransa!
- Huippuvireinen suomalaishyökkääjä pääsi NHL-seuran matkaan – rokotti entistä seuraansa
- Mikko Rantasen nihkeä alku Dallasissa puhuttaa – päävalmentajalta paljastus kulisseista
- Nyt jysähti – John Tortorella sai kenkää!
- Nicklas Bäckströmin tilanteesta karu paljastus
- Joonas Korpisalolle sattui karmea moka NHL:ssä – imuroi oikein urakalla
- Jesse Puljujärveltä huikea taidonnäyte!
- Kimanttia: Steven Stamkos lopettamassa uransa!
- Mikko Rantasen nihkeä alku Dallasissa puhuttaa – päävalmentajalta paljastus kulisseista
- McDavidin ja Draisaitlin loukkaantumisista uutta tietoa – siirtorajahankinnasta surkea uutinen
- Nyt jysähti – John Tortorella sai kenkää!
- Mikko Rantanen teloi vastustajan maalivahdin NHL:ssä
- Nashville-pomo selitteli fiaskokautta – Juuse Sarokselle synninpäästö: ”Epäreilua”
- Surkea uutinen tähtipakista – kausi ohi
- Nicklas Bäckströmin tilanteesta karu paljastus
- John Tortorellalta paljastus Flyersin uudelleenrakennuksesta: ”Kivuliasta”