Vancouver Canucks palasi viime kaudella kertoheitolla NHL:n kärkiseurojen joukkoon. Kolmen pudotuspelittömän kauden jälkeen joukkue nappasi divisioonansa ykköspaikan ja matka katkesi vasta tulevaa finalistia Oilersia vastaan pudotuspelien toisella kierroksella.

Tulevalle kaudella kokoonpanoa on uusittu maltilla. Jake DeBrusk hakee uutta nostetta uralleen Canucksista. Nikita Zadorovin menetys puolustuksesta kirpaisee, minkä lisäksi tähtimaalivahti Thatcher Demkon harvinainen ja sitkeä polvivamma asettaa varjon joukkueen menestysodotusten ylle.

Viime kausi

82 ottelua, 50-9-23, 109 (279-223)
Tyynenmeren divisioonan 1. sija – pudotuspeleissä Predators (4-2), Oilers (3-4)

Kolme nostoa

1. Laituriosasto uusiksi

Viime kaudella kuudenneksi eniten maaleja NHL:ssä tehnyt hyökkäysosasto uudistui, sillä kesähankintojen listalla on peräti neljä laitahyökkääjää, jotka voidaan nähdä avausillan kokoonpanossa.

Vielä vuosi sitten hylkiönä pidetty J.T. Miller pelasi viime kaudella todellisen tykkisesongin, joten yhdessä Elias Petterssonin kanssa kaksikko muodostaa tulivoimaisen keskikaistan kärkiduon.

Urallaan kolmesti 30 maalin rajapyykkiä hätyytellyt DeBrusk saa nyt rinnalleen aiempaa paremmat ketjukaverit, minkä myötä 27-vuotiaalla saattaa olla edessään uransa tehokkain kausi.

Pommikone Dakota Joshua on ainakin alkukauden sivussa kivessyöpädiagnoosin vuoksi.

2. NHL:n paras puolustaja johtaa pakistoa

Canucks-rosterin kruununjalokivi Quinn Hughes, 24, nostettiin viime kaudeksi joukkueen kapteeniksi. Nuori superpuolustaja johtikin joukkuettaan upealla tavalla iskien runkosarjassa 92 pistettä. Hughes palkittiin viime kauden parhaan puolustajan Norris-palkinnolla. Tällä kaudella kaikki eväät rikkoa 100 tehopinnan rajapyykki.

Tshekkipuolustaja Filip Hronek ansaitsi Hughesin rinnalla jättisopimuksen (7,1 miljoonaa kaudessa). Kaksikko muodostaakin yhden nyky-NHL:n parhaista pakkipareista.

Kärkikaksikon takana tarjolla on omanpään osaamista, joskin pakisto vaikuttaa paperilla melko kapealta. Zadorovin lähtö jätti valtavan aukon omaan päähän.

3. Suurin kysymysmerkki maalinsuulla

Canucks löysi Thatcher Demkosta itselleen viimein todellisen tähtimaalivahdin, joskin miehen harvinainen polvivamma asettaa valtavan kysymysmerkin tähden ylle. Vammasta toipumisen ennuste on häilyvä, joten pahimmassa tapauksessa joukkueen on tultava iso osa kaudesta toimeen ilman ykkösmaalivahtiaan.

Nuori Arturs Silovs on ison kuorman alla katsomaton kortti NHL:ssä, minkä vuoksi kokeneen Kevin Lankisen tulo luo turvaa tolppien väliin. Lankinen on NHL-tasolle arvonsa todistanut ja ennen kaikkea luotettava kakkosmaalivahti, jonka varaan Canucks voi laskea alkukaudesta Demkon vamman niin vaatiessa.

Pelaajasiirrot: Saapuneet

Derek Forbort, p (Boston), Danton Heinen, h (Boston), Vincent Desharnais, p (Edmonton), Jake DeBrusk, h (Boston), Kiefer Sherwood, h (Nashville), Jiri Patera, mv (Vegas), Daniel Sprong, h (Detroit), Kevin Lankinen, mv (Nashville)

Pelaajasiirrot: Lähteneet

Ilya Mikhejev, h (Chicago), Sam Lafferty, h (Buffalo), Nikita Zadorov, p (Boston), Ian Cole, p (Utah), Casey DeSmith, mv (Dallas)

Suomalaiset

Kevin Lankinen, 29, maalivahti

Viimeiset kaksi kautta Predatorsin kakkosmaalivahtina torjunut Lankinen jäi kesällä työttömäksi. Uusi pelipaikka löytyi viimein harjoitusleirien kynnyksellä loukkaantumisongelmista kärsineen Canucksin tarjottua maalivahdille vuoden sopimusta.875 000 dollarin palkalla.

Lankinen pelasi viime kaudella 28 ottelua varsin kelvollisin tilastoin 2,82 ja 90,8%. Alkavan kauden rooli riippuu täysin tähtivahti Demkon loukkaantumisen pituudesta. Lankinen pystyy kantamaan NHL:ssä noin 30 ottelun kuormaa luotettavana kakkosmiehenä.

Seuraa tätä pelaajaa

Elias Pettersson, 24, keskushyökkääjä

Petterssonin nimi pyöri viime kaudella jopa siirtohuhuissa, kunnes osapuolet pääsivät vihdoin maaliskuussa sopuun kahdeksanvuotisesta jatkosta, joka takaa umpitaitavalle ruotsalaiselle muhkeat 11,6 miljoonan dollarin vuositienestit.

Kolmella viime kaudella yli 30 maalia paukuttanut Pettersson omaa kaikki ominaisuudet palata takaisin toissa kauden tasolleen, jolloin mies iski runkosarjassa 39 maalia ja 102 pistettä.

Joutuu jälleen totuttelemaan uusiin ketjukavereihin Sam Laffertyn ja Ilja Mikhejevin vaihdettua maisemaa.

Arvio

Tyynenmeren divisioonan sija: 3.

Viime kaudella maaleja rutkasti yli odottoman takonut Canucks-hyökkäys tuskin toistaa viime kauden suonenvetoa.

Pakisto on ykkösparin jälkeen arvoitus, samoin maalivahtipeli. Demkon pikainen paluu olisi kaikki kaikessa onnistuneen alkukauden takaamiseksi.

Tulee putoamaan divisioonassaan parilla pykälällä viime kaudesta Edmontonin ja Vegasin rynniessä runkosarjan kärkisijoille. Lento riittää silti pudotuspeleihin asti.

Kentälliset

Hyökkäysketjut:

Danton HeinenJ.T. MillerBrock Boeser
Jake DeBruskElias PetterssonConor Garland
Nils HöglanderTeddy BluegerJonathan Lekkerimäki
Kiefer SherwoodPius SuterDaniel Sprong

Puolustajaparit:

Quinn HughesFilip Hronek
Carson SoucyTyler Myers
Derek ForbortVincent Desharnais

Maalivahdit:

Thatcher Demko
Arturs Silovs