Tony DeAngelolta paljastus siirrosta KHL:ään – NHL-ura ohi?
NHL:n kohupuolustaja Tony DeAngelon ura jatkuu KHL:n mahtiseura Pietarin SKA:n riveissä. Venäläisseura julkisti sopimuksen tiistaina.
Nyt kovia tehoja NHL-urallaan takonut puolustaja on avannut tuoretta KHL-sopimustaan. Yhdysvaltalainen myöntää tavoitelleensa viimeiseen asti paikkaa NHL:stä – tuloksetta.
– Odotin tarjouksia koko kesän, DeAngelo kertoo RG.orgille.
– Lopulta niiden kanssa kesti hieman liian pitkään. Neuvotteluprosessit eivät edenneet haluamallani tavalla. Lopulta minulle avautui hieno tilaisuus tulla tänne (Venäjälle) ja pelata hienossa sarjassa mahtavien pelaajien kanssa. Tämä oli lopulta itselleni paras tarjoutunut tilaisuus tähän kohtaan, puolustaja perustelee KHL-siirtoaan.
DeAngelo pelasi viime kaudella Carolina Hurricanesin paidassa 31 runkosarjapeliä tehoin 3+8=12. Pudotuspeleissä vyölle kertyi yhdeksän ottelua tehoin 0+2. Tehopuolustaja kertoo olleensa valmis jopa try out -sopimuksiin NHL-uransa jatkamiseksi.
– Kaikki vaihtoehdot olivat pöydällä, mutta kuten sanoin, tämä (Pietarin SKA) oli lopulta paras vaihtoehto kannaltani.
28-vuotias puolustaja ei osannut vielä kertoa, onko ovi NHL:ään lopullisesti sulkeutunut miehen kohdalla.
– Katsotaan, en ole varma. Tämä on kysymys, joka tulisi esittää NHL:ssä vaikuttaville GM:eille ja valmentajille. Juuri nyt haluan keskittyä vain tähän kauteen, DeAngelo naulaa.
Puolustajan NHL-ura on tehopisteiden valossa huippuluokkaa. Mies on pelannut taalajäillä 371 runkosarjapeliä tehoin 48+162=210. Pudotuspeleissä mies on naulannut 26 ottelussa tehot 1+12=13.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Paljastus: Rangers on valmis maksamaan jättisumman Igor Shesterkinille
- Kevin Lankiselta hurjat kehut! Tämä mies syynä siirtoon Vancouveriin?
- Tony DeAngelolta paljastus siirrosta KHL:ään – NHL-ura ohi?
- NHL:n heittopussille karmiva uutinen! Huippulupaava hyökkääjä loukkaantui
- NHL-herkkua tarjolla maksutta – MTV julkisti tuhdin paketin ilmaispelejä!
- NHL-kausiennakko 2024-25: San Jose Sharks
- Auston Matthews loukkaantui! Tilanteesta huojentava tieto
- Artemi Panarinista tipahti karu tieto
- Tätä näet harvoin! NHL:ssä uskomaton sulaminen
- Patrik Laineen tähdittämän Montrealin hirmuinen syysvire sai jatkoa! Jälleen nollapeli
- Kiusallista! Utah Hockey Clubin NHL-taival sai noloimman mahdollisen alun
- Patrik Laineesta tipahti huikea tieto!
- Mikko Rantasen joukkuekaverille massiivinen jatkosopimus!
- NHL-tähti pääsi pelaamaan veljensä kanssa vuosien tauon jälkeen
- Patrik Laineen temppu villitsi yleisön – ”Siinä oli vähän Guy Lafleur’iä”
- Teuvo Teräväinen iskettiin kovaan ketjuun Chicagossa
- The Athletic: NHL:n tähtimaalivahti kaukana jatkosopimuksesta
- Montreal tyly isäntä! Oliver Kapanen tehoili
- NHL-kausiennakko 2024-25: New York Rangers
- Lähde: Antti Raannan uusi joukkue selvillä – siirtyy Leijonien tähtien seuratoveriksi