Seattle Kraken aloittaa neljännen kautensa NHL:ssä. Toisella kaudellaan 2022-23 sensaatiomaisesti pudotuspelien toiselle kierrokselle edennyt joukkue palautettiin viime kaudella takaisin maanpinnalle. Tasapaksu kausi tuotti divisioonan kuudennen sijan, eikä sillä ollut asiaa pudotuspeleihin.

Täksi kaudeksi joukkue teki pari todellista nimihankintaa, kun se kiinnitti rosteriinsa Stanley Cup -voittajat Chandler Stephensonin ja Brandon Montourin.

Viime kausi

82 ottelua, 34-13-35, 81 (217-2236)
Tyynenmeren divisioonan 6. sija – ei pudotuspeleissä

Kolme nostoa

1. Maalihanat jälleen auki

Krakenin Akilleen kantapääksi muodostui viime kaudella luokaton viimeistely. Se teki neljänneksi vähiten maaleja (217) kaikista joukkueista. Ainoastaan Jared McCann ja Oliver Björkstrand rikkoivat runkosarjassa 20 maalin rajapyykin, kun vielä toissa kaudella tempussa onnistui kuusi eri pelaajaa.

Stephensonin tulon myötä joukkueella on yksi kyvykäs ja kokenut pelintekijä enemmän. Hyökkääjistä varsinkin Eeli Tolvaselta sekä Jordan Eberlen johtamalta konkariosastolta voidaan odottaa parannusta maalimääriin. Nuoren Matty Beniersin olisi myös nostettava tasoaan viime kaudesta (37 pistettä) ja noustava joukkueen johtavaksi sentteriksi.

2. Brandon Montour kesän tähtihankintana

Kraken näytti hauista siirtomarkkinoilla naaraamalla tuoreen Stanley Cup -voittaja Montourin pitkällä sopimuksella. Toissa kaudella sensaatiomaisen 73 pisteen runkosarjan pelannut 30-vuotias taituri tuo Vince Dunnin rinnalle kaivattua kiekollista osaamista. Hyytyi pistepörssissä viime kaudella (33 pistettä). Nyt Montourin on todistettava, ettei toissa kauden tehoilu ollut pelkkä suonenveto. 7,1 miljoonan dollarin vuosipalkka luo isot paineet.

Montourin tavoin Panthersista tullut Josh Mahura tuo hänkin kiekollista osaamista alakertaan, joskin tehoja kaivataan jatkossa aiemmin nähtyä enemmän.

3. Stanley Cup -mestarivalmentajan paluu

Kraken siirtyi täksi kaudeksi uuden valmentajan alaisuuteen, kun Pittsburgh Penguinsin Stanley Cupin mestariksi urallaan luotsannut Dan Bylsma nostettiin päävalmentajaksi farmiseura Coachella Valley Firebirdsistä, jonka mies johdatti viime kaudella AHL:n finaaleihin asti.

Bylsman Penguinsin jälkeinen NHL-päävalmentajapesti Buffalo Sabresissä meni pahasti penkin alle. Viime kauden näytöillä ansaitsi kuitenkin kolmannen tilaisuutensa päävalmentajana NHL:ssä.

Pelaajasiirrot: Saapuneet

Brandon Montour, p (Florida), Chandler Stephenson, h (Vegas), Josh Mahura, p (Florida)

Pelaajasiirrot: Lähteneet

Justin Schultz, p (-), Brian Dumoulin, p (Anaheim), Tomas Tatar, h (New Jersey), Kailer Yamamoto, h (Utah), Devin Shore, h (Minnesota), Pierre-Edouard Bellemare, h (Colorado), Chris Driedger, mv (Florida)

Suomalaiset

Eeli Tolvanen, 25, laitahyökkääjä

Tolvasella on allaan uransa tähän asti tehokkain NHL-kausi laiturin iskettyä 81 pelissä tehot 16+25=41. Aloittaa ensimmäisen kauden kaksivuotisesta, 3,475 miljoonan dollarin vuosipalkan takaavasta sopimuksestaan.

Tällä kaudella kaikki mahdollisuudet rikkoa 50 tehopisteen rajapyykki varsinkin, mikäli saa vastuuta kahdessa kärkiketjussa.

Seuraa tätä pelaajaa

Joey Daccord, 28, maalivahti

Vielä toissa kaudella AHL:ssä pelannut Daccord oli yksi viime kauden läpimurtopelaajista NHL:ssä. Ryöväsi kallispalkkaiselta jättifloppi Philipp Grubauerilta ykkösvahdin paikan näytöstyyliin pelaten runkosarjassa 50 ottelua komein tilastoin 2,46 ja 91,6%.

Tähän kauteen lähdettäessä paineet ovat kuitenkin toista luokkaa, sillä Daccordin odotetaan lähtökohtaisesti kantavan joukkuetta illasta toiseen. Aloittaa toisen kauden kaksivuotisesta, vain 1,2 miljoonan dollarin vuosipalkan takaavasta sopimuksestaan, joten pelaa myös tulevaisuutensa puolesta.

Toinen tykkikausi moninkertaistaisi myöhemmällä iällä NHL:ään läpimurtonsa tehneen maalivahdin vuosiansiot seuraavalle kaudelle.

Arvio

Tyynenmeren divisioonan sija: 5

Tyynenmeren divisioonan kärkikolmikko Edmonton, Vegas ja Vancouver menee menojaan, joten Krakenin kohtaloksi jää kamppailla villi kortti -sijoista Los Angeles Kingsin kanssa.

Toissa kaudella nähdyn nappikauden toistaminen sekä hyökkäystehojen löytyminen ovat elinehto pudotuspelipaikasta kamppailemiseksi. Nuorilta Matty Beniersiltä ja Sean Wrightilta odotetaan läpimurtoa NHL:n puolella. Maalissa Daccourdin olisi yllettävä toiseen peräkkäiseen huippukauteen.

Kentälliset

Hyökkäysketjut:

Jared McCannMatty BeniersJordan Eberle
Jayden SchwartzChandler StephensonAndre Burakovsky
Eeli TolvanenYanni GourdeOliver Björkstrand
Ty KartyeSean WrightBrandon Tanev

Puolustajaparit:

Vince DunnAdam Larsson
Jamie OleksiakBrandon Montour
Ryker EvansWill Borgen

Maalivahdit:

Joey Daccord
Philipp Grubauer