Tähtihyökkääjä Valeri Nitshuskinin, 29, kaksi edellistä kautta ovat päättyneet katastrofaalisissa merkeissä Colorado Avalanchen tähtihyökkääjän törttöiltyä itsensä pelikieltoon kesken pudotuspelien.

Viime kaudella maalitykki kärähti huumeista kauden tärkeimmällä hetkellä, minkä seurauksena NHL langetti miehelle puolen vuoden pelikiellon. Pahimmalla mahdollisella hetkellä tullut retkahdus käynnisti spekulaatiot siitä, nähdäänkö venäläistähteä Avalanche-paidassa enää koskaan.

Avalanchen päävalmentaja Jared Bednarin mukaan Nitshuskin on kaikesta huolimatta tervetullut joukkueen pariin pelikiellon päättyessä marraskuussa.

– Saamiemme tietojen mukaan ”Val” voi hyvin. Puolen vuoden pelikielto päättyy siten, että hän voi tehdä paluun marraskuun puolivälissä. Otamme hänet avosylin vastaan. Hän on tärkeä pelaaja joukkueellemme ja teki kipeää, kun hän oli kaksista viime pudotuspeleistä sivussa, Bednar kertoo Denver Gazetten haastattelussa.

Bednarilla riittää yhä uskoa tähtipelaajaansa.

– Val on pettänyt meidät viime vuosina. Kyse on kuitenkin hänen siviilielämästään. Uskon, että hän välittää. Hän on hyvä joukkuekaveri. Hänen pitää vielä kasvaa henkisesti, päävalmentaja toteaa ESPN:lle.

Bednar toivoo joukkuekavereilta ymmärrystä ja anteeksiantoa siviilielämänsä ongelmien kanssa painineelle Nitshuskinille.

– Yritämme tukea häntä kaikin keinoin, jotta hän pystyisi pelaamaan marraskuusta lähtien täyden kauden. Joskus on otettava vastaan iskuja, mutta täytyy antaa myös anteeksi, Bednar näkee.

Nitshuskin on ollut käytettävissä ollessaan joukkueensa ehdottomia tähtipelaajia. 54 runkosarjapelissä tehot 28+25=53 takonut tähti oli johti viime kaudella tulleen kärynsä hetkellä pudotuspelien maalipörssiä isokokoisen laiturin iskettyä yhdeksässä pelissä tehot 9+1=10.

LUE MYÖS: