NHL-kausiennakko 2024-25: Boston Bruins
Boston Bruinsin viime kautta pidettiin ennakkoon välivuotena, epäonnistuihan seurajohto korvaamaan uransa lopettaneen kärkisentterikaksikon Patrice Bergeron ja David Krejci siirtomarkkinoilla.
Tälle kaudelle seura hankki kauan kaivatun uuden ykkössentterin Elias Lindholmin muodossa, joten odotukset ovat myös joukkueen ulkopuolella korkealla.
Viime kausi
82 ottelua, 36-11-15-20, 109 (267-224)
Atlantin divisioonan 2. sija – pudotuspeleissä toiselle kierrokselle (Toronto 4-3, Florida 2-4)
Kolme nostoa
1. Onnistuuko Elias Lindholm täyttämään jättimäiset saappaat ykkössentterinä?
Bruinsin tutkan alla jo parin kauden ajan ollut ruotsalaissentteri naarattiin Bostoniin peräti seitsemän vuoden sopimuksella. 29-vuotias osoitti Calgary-vuosinaan olevansa mitat täyttävä ykkössentteri miehen iskettyä toistaiseksi parhaalla kaudellaan (2021-22) komeat 42 maalia ja 82 pistettä. Saa nyt rinnalleen David Pastrnakin kaltaisen maalitykin, joten ainakin paperilla Lindholmilta voitaneen odottaa tehokasta kautta.
2. Löytyykö maalintekovoimaa myös kärjen takaa?
Pastrnak, Lindholm ja Brad Marchand kantavat päävastuun tuloksenteosta, mutta tulivoimaa kaivataan myös terävän kärjen takaa. 20 maalin Jake DeBrusk sekä 17 maalia iskenyt Danton Heinen nostivat kytkintä kesällä. Kuka iskee tehot kärkiketjujen takana? Mikäli kokenut Tyler Johnson onnistuu vakuuttamaan try outinsa aikana, saattaisi konkari tuoda yhden vastauksen kysymykseen.
3. Vahva puolustus kantaa joukkuetta
Bruinsin pakisto on paperilla kivikova. Sarjan parhaisiin pakkeihin lukeutuvan Charlie McAvoyn johtamasta alakerrasta löytyy osaamista Brandon Carlon, Hampus Lindholmin sekä kesällä seuraan naaratun järkälemäisen Nikita Zadorovin muodossa. Varsinkin alivoimaspesialisti Zadorov on omanpään isäntä, joka istuu ilkeään Bruins-pelitapaan kuin sormi sieraimeen.
Pelaajasiirrot: Saapuneet
Elias Lindholm, h (Vancouver), Nikita Zadorov, p (Vancouver), Max Jones, h (Anaheim), Jordan Oesterle, p, (Calgary), Tyler Johnson, h (try-out, Chicago)
Pelaajasiirrot: Lähteneet
Oskar Steen, h (Färjestad, SHL), Jayson Megna, p (Colorado), Jesper Boqvist, p (Florida), Pat Maroon, h (Chicago), Matt Grzelcyk, p (Pittsburgh), Derek Forbort, p (Vancouver), Danton Heinen, h (Vancouver), Jake DeBrusk, h (Vancouver), Linus Ullmark, mv (Ottawa)
Suomalaiset
Joonas Korpisalo, 30, maalivahti
Ottawa Senatorsin ykkösvahtina epäonnistunut Korpisalo hankittiin Linus Ullmark -kaupassa Jeremy Swaymanin kirittäjäksi. Kakkosvahdin ruutu on lähempänä kokeneen suomalaisen todellista tasoa NHL:ssä. Antanee Swaymanille lepoaikaa ja pelannee runkosarjassa noin 20 ottelua.
Viime kautta alhaisempi pelimäärä sekä Senatorsia huomattavasti jämäkämpi puolustus takaavat sen, että Korpisalon torjuntatilastot näyttävät tällä kaudella aivan erilaisilta verrattuna viime kauteen, jolloin mies urakoi 55 ottelua heikoin tilastoin 3,27 ja 89,0%.
Seuraa tätä pelaajaa
Matthew Poitras, 20, keskushyökkääjä
Nuori pelintekijä väläytteli jo tulokaskaudellaan iskemällä 33 ottelussa tehot 5+10=15. OHL:ssä hurjia syöttöpistelukemia viimeisellä kaudellaan kerännyt kanadalainen on suurella todennäköisyydellä Bruinsin tulevaisuuden ykkössentteri. Mikäli saa alle täyden NHL-kauden, saattaa nuorukainen tehdä jo nyt läpimurtonsa tarunhohtoisessa.
Arvio
Divisioonan sija: 3
Atlantin divisioona on Bostonin, Floridan, Toronton ja Tampa Bayn johdolla jälleen kivikova. Bruinsin hyökkäyksen terävä kärki sekä vahva pakisto yhdessä jälleen vuoden kokeneemman Swaymanin johdolla riittää kuitenkin kantamaan joukkueen suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavalla 3. sijalle.
Kentälliset
Hyökkäysketjut:
Pavel Zacha | Elias Lindholm | David Pastrnak |
Brad Marchand | Charlie Coyle | Morgan Geekie |
Trent Frederic | Matthew Poitras | Justin Brazeau |
Max Jones | Jordan Beecher | Mark Kastelic |
Puolustajaparit:
Nikita Zadorov | Charlie McAvoy |
Hampus Lindholm | Brandon Carlo |
Mason Lohrei | Andrew Peeke |
Maalivahdit:
Jeremy Swayman |
Joonas Korpisalo |
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Edmonton Oilers vahvistuu 775 NHL-matsin veteraanilla – tähtihyökkääjä leikkauspöydälle
- NHL-kausiennakko 2024-25: Detroit Red Wings
- Jonathan Toewsin aikakausi on ohi – tässä on Chicago Blackhawksin uusi kapteeni
- Iso osuus Toronto Maple Leafsista myytiin – tällainen oli jättimäinen hintalappu
- Luistimet naulaan – 700 NHL-ottelun mailataituri lopettaa uransa!
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa – saa komean kunnianosoituksen
- NHL-kausiennakko 2024-25: Dallas Stars
- Joukkoraiskauksesta syytetty entinen NHL-pelaaja siirtyy Slovakiaan
- Miro Heiskasen pakkipari löi rahoiksi!
- Vancouver Canucks -hyökkääjä paljasti: sairastui syöpään
- Philadelphia Flyers kaupittelee KHL-tähteä isolla hintalapulla – taustalla karu syy
- Vancouver Canucks teki yllätyshankinnan KHL:stä – pettyneet fanit vaativat suomalaista
- Paljastus: Huippusiirto kariutui – Jaroslav Askarov oli lähellä viedä suomalaislupauksen pelipaikan
- Kevin Lankinen hylkäsi miljoonatarjouksen
- NHL-kausiennakko 2024-25: Carolina Hurricanes
- Brad Lambert häikäisi nuorten pelaajien turnauksessa – NHL-seura hehkutti nuorukaisen suoritusta
- Nimet paperissa – Sidney Crosby solmi uuden sopimuksen Pittsburghin kanssa!
- Sopimus kouraan – James van Riemsdyk löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- 64 miljoonaa dollaria – NHL:ssä pamahti todellinen jättidiili!
- Yli 26 miljoonaa dollaria! Esa Lindell löi rahoiksi NHL:ssä