Juuse Saros kertoi kaukalomieltymyksestään
Leijonien maalivahdiksi ensi helmikuussa pelattavaan 4 Nations Face-Off -turnaukseen valittu Juuse Saros tekee paluun Suomen maajoukkueeseen yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Saros on aiemmin edustanut Suomea aikuisten tasolla miesten MM-kisoissa. Ne kisat pelattiin isossa kaukalossa.
Nyt Saros pääsee ensi kertaa pelaamaan Leijonissa miesten tasolla pienessä kaukalossa, mikä on hänelle mieluista.
–Mä olen aina tykännyt henkilökohtaisesti pienestä kaukalosta. Kun Suomesta lähdin AHL:ään, niin tykkäsin saman tien. Maalivahtina tuntuu, että on pelissä sisällä ja mukana enemmän. Jos saisin valita, niin pienessä kaukalossa pelaisin aina, Saros kertoo.
Suomen lisäksi 4 Nations Face-Offissa pelaavat Kanada, Yhdysvallat ja Ruotsi. Saroksen mukaan Suomi ei ole altavastaaja.
–Jos katsoo pelaajanippua, niin kärki on ihan maailmanluokkaa. Samalla roolitus tulee olemaan hyvää. On kuitenkin paljon sellaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet eri rooleissa täällä ja NHL:ssä. Pelaajavalinnoissa tulee olemaan vaikeita päätöksiä. Suomen maajoukkueessa se henki on aina hyvä.
Suomella on näistä neljästä maasta vähiten NHL-pelaajia. Saroksen mukaan tämä voi olla Suomelle myös vahvuus.
–Siellä on varmasti vielä vaikeammat ne valinnat. Ehkä näen, että meillä voi olla vahvuus, että on tiiviimpi henki, kun suurimmaksi osaksi kaikki ovat pelanneet yhdessä maajoukkueessa tai juniorimaajoukkueessa. Etukäteen kaikki tuntevat toisensa hyvin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan