Boston Bruinsin Linus Ullmark on jäljellä olevista siirtokohteista nimekkäin todennäköisesti seuraa kesän aikana vaihtava maalivahti.

Aiemmin miehen perässä ollut Los Angeles Kings hankki keskiviikon jättitreidissä Darcy Kuemperin Washington Capitalsista, mutta ainakin yksi seura on yhä Bruinsissa kakkosvahdin rooliin jääneen ruotsalaisen kintereillä.

NHL-toimittaja Bruce Garriochin mukaan Ottawa Senatorsin seurajohto tekee parhaillaan töitä Ullmarkin hankkimiseksi uudeksi ykkösvahdikseen.

– Senators on jo aiemmin astunut esiin hankkiakseen Ullmarkin, ja nyt he ovat viimeinen seura hänen kintereillään. He ovat palanneet pöytään Bruinsin kanssa ottaakseen selvää, löytyisikö seurojen välille sopiva ratkaisu Senatorsin tällä kaudella alisuoriutuneen maalivahtiosaston vakiinnuttamiseksi, Garrioch kertoo.

– GM Steve Staios tekee tällä hetkellä rajusti töitä hankkiakseen Ullmarkin, toimittaja väittää lähteisiinsä viitaten.

Garriochin tietojen mukaan Senators olisi tarjonnut vaihdossa Ullmarkista puolustaja Jacob Chychrunia, 1. kierroksen varausvuoroa sekä ehdollista myöhempien kierrosten varaustvuoroa.

Ullmarkin hankinta tietäisi samalla suurella todennäköisyydellä sitä, että Senators yrittäisi sen myötä hankkiutua eroon joukkueen ykkösvahdiksi viime kesänä palkatusta Joonas Korpisalosta.

LUE MYÖS: