Suomalainen ex-puolustaja muisteli isosti flopannutta NHL-ykkösvarausta: ”Hirvee lappu kouraan”

Yhdeksän vuotta kestäneellä NHL-urallaan neljää eri organisaatiota edustanut ex-puolustaja Janne Laukkanen vieraili pari vuotta takaperin Suplan Stanley Cup classics -podcastissa muistelemassa yli 400 ottelua kestänyttä uraansa taalajäillä.
Syksystä 1994 lähtien aina kauteen 2002-03 asti NHL:ssä kiekkoillut ja useasti maajoukkuettakin arvokisoissa edustanut Laukkanen pelasi urallaan Quebec Nordiquesin/Colorado Avalanchen, Ottawa Senatorsin, Pittsburgh Penguinsin sekä viimeiseksi Tampa Bay Lightningin riveissä.
Samaan aikaan Laukkasen kanssa Senatorsissa kiekkoili myös kesän 1993 NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi Alexandre Daigle, josta odotettiin taalajäille uutta supertähteä. Nuorukaisesta tuli kuitenkin lopulta siihen saakka NHL-historian karmein ykkösvarausfloppi.
Daigle tuli NHL:ään tuolloin ennen kuulumattomalla, viiden vuoden ja 12,25 miljoonan dollarin jättisopimuksella.
– Hän oli juuri täyttänyt 18 vuotta tehdessään sopimuksen. Hirvee lappu kouraan ja katsottiin, pystyykö pelaamaan. Kaikilla muilla se meni varmaan niin, että ensin katsotaan pystytkö pelaamaan, että sulle voidaan maksaa, Laukkanen muisteli Quebecin junioriliigassa lähes kolmen pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla pisteitä ennen NHL-uraansa takoneen Daiglen uraa taalajäillä.
Daigle iski tulokaskaudellaan Ottawassa lupaavat 51 tehopistettä. Tuo pistemäärä jäi lopulta superlupauksen yhden kauden ennätykseksi. Vaikka Daigle pelasi lopulta NHL:ssä 616 runkosarjapeliä tehoin 129+198=327, ei Sveitsissä viimeiset vuotensa kiekkoilleesta hyökkääjästä koskaan tullut uutta Wayne Gretzkyä NHL-tasolle.
Uutinen on julkaistu ensimmäisen kerran toukokuussa 2020.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus