Kuukauden treidi: Toinen osapuoli sai Stanley Cupin, toinen Jaromir Jagrin

Kuukauden treidi on lähes joka kuukausi ilmestyvä juttusarja, jossa tarkastellaan menneisyyden jättisiirtoja jälkiviisastellen. Vuosien päästä vastataan samaan kysymykseen, jota spekuloitiin jo siirron tapahduttua: ”Kumpi voitti?”

Siirrymme ajassa taaksepäin vuoden 1997 maaliskuuhun, jolloin Rick Tocchet ja Adam Oates olivat valmentajien sijaan pelaajia. Kaksikko vaihtoi muiden ohella joukkuetta jättimäisessä treidissä, joka sisälsi kuusi pelaajaa ja kaksi varausvuoroa.

Pienenä porkkanana mainittakoon, että tämän treidiketjun yhteydessä tullaan mainitsemaan myös Jaromir Jagr, jonka treidaaminen eteenpäin sulkee ympyrän todella yllättävällä ja hämmentävällä tavalla.

Boston Bruins

Jason Allison
Jim Carey
Anson Carter
Vuoden 1997 3. kierroksen varausvuoro
Vuoden 1998 2. kierroksen varausvuoro

Aloitetaan vuoden 1997 varausvuorosta numero 63, jolla huudettiin Lee Gorenin nimi. Vannoutuneimmat Liigan seuraajat muistavat kanadalaislaiturin kotimaan kaukaloista, sillä hän on vieraillut Suomessa Pelicansin ja HIFK:n paidassa 25 ottelun verran.

Goren pelasi kolmen vuoden tulokassopimuksensa aikana 35 ottelua Bruins-paidassa. Jatkosopimusta ei kuitenkaan irronnut, joten myöhemmin Sveitsin ja Ruotsin mestaruudet kokenut hyökkääjä siirtyi vapaana agenttina Florida Panthersiin.

Vuotta myöhemmin 2. kierroksen varausvuoro käytettiin Bobby Alleniin. Jenkkipuolustaja kerkesi pelata ammattilaisurastaan vain vajaan kauden AHL:n puolella, ennen kuin tuli lähtö. Maaliskuussa 2002 Allen vaihtui päikseen Sean Browniin.

Kaksi vuotta vanhempi eli 25-vuotias Brown oli valmiiksi täysipäiväinen NHL-pakki. Avainrooliin ykköskierroksen varausta ei kuitenkaan hankittu. Kanukki pelasi B-kirjain paitansa etumuksessa reilun kauden ennen päätymistä New Jersey Devilsiin vapaana agenttina.

Jim Careyn piti olla Bruinsin tulevaisuuden ykkösveskari. Lähtökohdista kertoo jo sekin, että tulokaskaudellaan hän oli sekä Calder- että Vezina-äänestyksessä finalistien joukossa, ja toisen kauden kirouksen 21-vuotias kassari päihitti voittamalla Vezina-pystin ja pääsemällä kauden jälkeen Yhdysvaltojen World Cup -joukkueeseen.

Nousu huipulle oli nopea, mutta niin oli myös putoaminen pohjalle. Loukkaantumisten kierre ja motivaation puute johtivat uran loppumiseen jo 25 vuoden iässä. Carey lopetti uransa St. Louis Bluesissa, johon hän siirtyi vapaasti viimeiseksi jääneellä kaudellaan 1998-99.

Vuoden 1993 ykköskierroksen varaus Jason Allison oli juuri tehnyt läpimurtonsa NHL:ään ennen tätä siirtoa, mutta ei ollut vielä kärkikenttien tasoa. Bruinsissa isokokoinen sentteri kuitenkin puhkesi kukkaan.

Capitalsissa Allison kerkesi pelata treidikaudellaan 53 ottelua tehopistein 5+17=22, mutta 21-vuotiaana kaupattu kanadalainen, mutta heti loppukauden ja ensimmäisen täyden Bruins-kauden aikana alkoi tapahtua. Kivikova hyökkääjä täräytti 100 ensimmäisessä pelissään tehopisteet 36+59=95.

Allisonin pistehurjastelu ei missään nimessä ollut hiipumassa, päinvastoin. Viimeiseksi jääneellä neljännellä kokonaisella Bruins-kaudella tuore kapteeni iski taululle 95 tehopisteen noteerauksen.

Lokakuussa 2001 26-vuotias Allison siirtyi Mikko Elorannan NHL-oikeuksien kanssa Los Angeles Kingsiin. Bruins vahvistui Glen Murraylla ja Jozef Stümpelillä.

28 vuoden iässä Massachusettsiläisten riveihin liittynyt Murray oli alkujaan juuri Bruinsin ykköskierroksen varaus, ja nyt ympyrä sulkeutui. Uuden tulemisensa myötä uransa parasta kiekkoa pelannut kanadalaislaituri teki Kingsissä aloitetulla kaudella 2001-02 uransa piste-ennätyksen tehoin 41+30=71, ja pisti seuraavalla kaudella vielä 21 paunan verran paremmaksi.

Murray jatkoi Bruins-uraansa kauteen 2007-08 asti, jolloin myös hokkarit menivät naulaan. Kolme viimeistä kautta paidan etumuksessa oli B-kirjaimen lisäksi myös A-kirjain.

Stümpelistä voi monelle suomalaiselle jääkiekon seuraajalle tulla muistikuva hitaasta, mutta pelinrakentajana loistavasta puumailalla operoivasta konkarista. Oikealta laukonut tyylikäs sentteri kuuluu Slovakian jääkiekkohistorian suurimpiin nimiin 957 NHL-ottelullaan, parhaimmillaan taalaliigassa yli piste per peli -tahdilla raksuttaneella tehokkuudellaan ja MM-kullallaan.

Bruinsiin Stümpel saapui takanaan pari huipputason kautta, mutta Bostonissa alkoi pienimuotoinen alamäki. Yli 50 tehopisteen tahti ei missään nimessä ollut huono, mutta se oli entistä hitaampi.

Kahden kauden jälkeen Stümpel sai lähtöpassit kesällä 2003. Vuonna 1997 Kingsiin treidattu ja vuonna 2001 Bostoniin palannut Bruins-varaus kaupattiin vuoden 2003 7. kierroksen varausvuoron kanssa takaisin Losiin. Valkomustakeltaiset saivat vaihdossa saman vuoden 4. kierroksen ja seuraavan vuoden 2. kierroksen varausvuoron.

Neljännen kierroksen pikki käytettiin Patrik Valcakiin. NHL-sopimusta tshekkiläislaituri ei koskaan tehnyt, ja päätyi Euroopassakin kiekkokiertolaiseksi. Valcak piipahti Suomessa yhteensä kymmenen ottelun verran TPS:n ja Bluesin paidassa kaudella 2006-07 lopettaen uransa 35-vuotiaana Iso-Britannian alasarjassa vuonna 2020.

Seuraavana vuonna kakkoskierroksella valinta osui Martins Karsumsiin. Latvian tuleva maajoukkuetähti esitti 22-vuotiaana kaudella 2008-09 lupaavia otteita AHL:ssä, mutta kuudessa ottelussa Bruins-nutussa pistetilastoihin merkattiin vain yksi syöttöpiste.

Läpimurtoa NHL:ään ei tullut Massachusettsissä, mutta saman kauden aikana Karsums treidattiin yhdessä NHL:n ja AHL:n välimaastoa seilanneen Matt Lashoffin kanssa Tampa Bay Lightningin vakituiseen kokoonpanoon vaihtokaupassa, jossa toiseen suuntaan siirtyivät Mark Recchi ja vuoden 2010 2. kierroksen varausvuoro.

Tässä juttusarjassa aiemminkin esiintynyt Recchi on kolme Stanley Cupia voittanut sekä NHL:ssä yli 1600 otteluun ja 1500 tehopisteeseen yltänyt legenda, mutta treidin aikaan keväällä 2009 hän oli vain muutamaa kuukautta vaille 41-vuotias. Kauden päätteeksi taululla oli 61 tehopistettä, mitä seurasi vielä kaksi yli 40 tehopisteen kautta lisää ennen uran päättymistä 43-vuotiaana kaudella 2010-11.

Bruins ei käyttänyt Recchin ohessa saatua varausvuoroa itse, vaan se kaupattiin Panthersiin keväällä 2010 santapaperiosaston hyökkääjien Craig Weller ja Byron Bitz kanssa. Vastineena toimivat Matt Bartkowskin NHL-oikeudet ja Dennis Seidenberg.

Panthers varasi 20-vuotiaan Bartkowskin seitsemännellä kierroksella vuonna 2008, mutta ensimmäisen NHL-sopimuksensa yhdysvaltalainen solmi Bruinsin kanssa. NHL-debyytti tuli heti ensimmäisellä ammattilaiskaudella 2010-11, ja kovaa taklaava puolustaja pääsi kirkkaisiin valoihin viiden kauden aikana 131 kamppailussa ennen siirtoaan vapaana agenttina Vancouver Canucksiin.

Bruins sai nauttia suurimmasta osasta Seidenbergin parhaita vuosia jääkiekkoilijana. Saksalaispuolustaja vietti Massachusettsissä yli kuusi kautta ja pelasi yhteensä 401 ottelua eli lähes puolet 859 pelin NHL-urastaan mustavalkokeltaisissa ennen siirtymistään vapaana agenttina New York Islandersiin vuonna 2016.

Seidenbergiä, Bartkowskia ja Recchiä yhdistää yksi asia, nimittäin vuoden 2011 Stanley Cup. Kolmikosta keskimmäinen ei saanut nimeään ainakaan kyseisen kannun kylkeen, sillä hän edusti Bruinsia tuolla kaudella vain kuuden ottelun verran.

Bruinsin saavuttama hyöty: Tämän treidiketjun seurauksena Bruins on saanut kokoonpanoonsa x NHL-ottelun edestä pelaajia. Ketju vaikutti keväästä 1997 kesään 2016, minkä aikana pudotuspeleihin päästiin 12 kertaa voittaen yhteensä 11 ottelusarjaa ja yhden Stanley Cupin.

Alkuperäisen treidin ulkopuolelta lisätyt palaset: Mikko Elorannan NHL-oikeudet, vuoden 2003 7. kierroksen varausvuoro, Matt Lashoff, Craig Weller ja Byron Bitz.

Washington Capitals

Adam Oates
Bill Ranford
Rick Tocchet

Rick Tocchet oli upea sekoitus santapaperia ja maalivainua. Kovin moni muu ei NHL:n historiassa ole rikkonut samalla kaudella 100 tehopisteen ja 200 jäähyminuutin rajapyykkejä, mutta 183-senttinen lihaskimppu keräsi 1992-93 tehopisteet 48+61=109 ansaiten 252 jäähyminuuttia.

Capitalsiin tullessaan Tocchetin pelityyli oli alkanut vaatia jo verojaan. 51, 36 ja 71 ottelua kolmella edelliskaudella pelannut 32-vuotias kanadalaishyökkääjä pelasi treidikaudellaan vain 53 kamppailua, eikä 40 tehopisteestä huolimatta saanut jatkosopimusta. Hän siirtyi vapaana agenttina Phoenix Coyotesin riveihin.

Adam Oates oli johtavassa roolissa jo pelaajaurallaan. Sekä Bruinsissa että St. Louis Bluesissa yhteensä kahdeksan kautta varakapteenina toiminut sentteri vaihtoi A:n C:ksi ensimmäisen kokonaisen Caps-kautensa jälkeen.

Oates tunnettiin erityisesti ilmiömäisenä pelinrakentajana. NHL-historian kahdeksanneksi ahkerin maalien alustaja keräsi parhaimmillaan yksittäisellä kaudella 97 syöttöpistettä, mitä paremman noteerauksen ovat tehneet vain Wayne Gretzky, Mario Lemieux ja Bobby Orr.

Capitalsissa Oates vaikutti neljän kokonaisen kauden verran tehoillen niistä jokaisena lähes tai yli piste per peli -tahdilla. Maaliskuussa 2002 näiden osapuolten yhteistyö kuitenkin loppui.

Oates siirtyi lähes tismalleen viisi vuotta edellisestä treidistään Philadelphia Flyersiin. Capsin suuntaan liikkuivat Maxime Ouellet sekä 1., 2. ja 3. kierroksen varausvuorot vuoden 2002 draftiin.

Ouellet oli treidin aikaan 20-vuotias lupaava maalivahti. Vuoden 1999 ykköskierroksen varaus oli torjunut AHL:ssä hyvin, mutta NHL:ssä läpimurtoa ei koskaan tullut.

Tilastoja tarkastellessa on vaikea ymmärtää miksi. Ammattilaisuransa neljänä ensimmäisenä kautena Ouelletin torjuntaprosentti ei laskenut alle 91:n AHL:ssä tai NHL:ssä.

Kaudella 2003-04 Ouellet debytoi Capitals-nutussa kuuden ottelun verran, mutta joulukuussa 2005 työnantaja vaihtui. Canucks hankki kanadalaisveskarin vuoden 2006 5. kierroksen varausvuorolla.

Tuon varausvuoron saadakseen New York Rangers vaihtoi seuraavan vuoden 4. kierroksen varausvuoronsa. Tämän peliliike New Yorkissa tehtiin Tomas Zaborskyn NHL-oikeuksien eteen.

Capitals sen sijaan valitsi vuonna 2007 Brett Bruneteaun. Jenkkisentterin ura päättyi kuitenkin yliopistosta valmistumisen jälkeen.

Palataksemme Oatesista saatuihin varausvuoroihin, 3. kierroksen pikki käytettiin Derek Krestanoviciin. Kanadalaishyökkääjänkään ammattilaisurasta ei tullut mainittava, vaan hokkarit menivät naulaan neljän enemmän tai vähemmän keskinkertaisen ECHL-kauden päätteeksi.

Kierrosta aiemmin valittiin Maxime Daigneault. Kanadan alle 18-vuotiaiden maajoukkuevahti solmi kyllä NHL-sopimuksen, mutta kirkkaissa valoissa hän pääsi vain luukkuvahdiksi.

Ensimmäisen kierroksen varausvuoronsa Capitals halusi aiemmaksi. Varausvuoro numero 26, 2. kierroksen varausvuoro ja seuraavan vuoden 6. kierroksen varausvuoro siirtyivät treidissä Dallas Starsille.

Starsin valitseman Martin Vagnerin sijaan Capitals saikin varaustilaisuuden 13:ntena Aleksandr Sjominin. Tulokaskauden 2003-04 jälkeen alkoi NHL:n työsulku, jonka jälkeen Venäjän valtio määräsi lupaavan hyökkääjän armeijan palvelukseen.

Kaudella 2006-07 alkoikin sitten tapahtua. 77 ottelussa syntyneet 38 maalia ja 73 tehopistettä antoivat viitettä siitä, minkälaisesta kultakimpaleesta oli kysymys.

Seuraavan kolmen kauden aikana Sjomin rikkoi tämän pistemäärän vielä kahdesti, mutta sitten tahti alkoi hiljalleen hiipua. 54 tehopistettä 65 ottelussa ei ollut vielä huolestuttavaa, mutta saman pistemäärän toistuminen seuraavan kauden 77 ottelussa ei riittänyt jatkosopimukseen. Työsulkukaudesta 2012-13 lähtien uusi joukkue oli Carolina Hurricanes, johon 28-vuotias venäläinen siirtyi vapaana agenttina.

Ketjun alkuperäisestä treidistä viimeisenä sitten se epäseksikkäin nimi eli Bill Ranford. Tehdään tässä vaiheessa selväksi, ettei nimessä itsessään ei ole mitään vikaa, mutta se ei vain ole nykysukupolven NHL-seuraajien huulilla.

Vaikka Ranford on nykyään Oatesia ja Tocchetia tuntemattomampi, ei urassa ole missään nimessä mitään hävettävää. Vuosien 1988 ja 1990 Stanley Cup -voittaja palkittiin jälkimmäisenä mainittuna vuonna myös playoffien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe -pokaalilla.

MM-kisoissa ja World Cupin edeltäjä Canada Cupissa kultaa voittanut Ranford ei ollut Capitalsissa enää aloittava maalivahti. Kauaa ei treidiä edeltävänä kesänä 30 vuotta täyttänyt kassari pääkaupunkiseudulla ryvettynytkään, vaan matka jatkui jo reilun vuoden päästä edellisestä vaihtokaupasta.

Ranfordin ura jatkui kesästä 1998 lähtien Tampa Bay Lightningissa. Vaihtoarvoa oli kuitenkin sen verran jäljellä, että vastineeksi entisestä maalivahtisuuruudesta Caps sai saman vuoden 3. kierroksen sekä vuoden 1999 2. kierroksen varausvuoron.

Vuoden 1998 varaustilaisuudessa Capitalsin valinta osui Todd Hornungiin. En häpeä myöntää, etten tiennyt tätä pelaajaa entuudestaan. En nimittäin tiennyt ennestään myöskään WMHL:ää ja NoteHL:ää, jotka olivat sarjat, joissa Hornung pelasi yliopistokiekon jälkeen, joskin ylivoimaisin tehopistein.

Toistakaan edellä mainitun treidin varausvuoroista ei treidattu, vaan käytettiin Michal Sivekiin. Capitalsin kanssa tshekkihyökkääjä ei koskaan NHL-sopimusta tehnyt, vaan oikeudet kaupattiin Pittsburgh Penguinsiin.

Sivekin NHL-oikeudet, ammattilaisuraansa vasta valmistautuva kakkoskierroksen varaus Ross Lupaschuk ja neljän NHL-ottelun jälkeen WHL:ään lähetetty kärkivaraus Kris Beech matkasivat Pennsylvaniaan. Paluupostissa kesän 2001 diilissä Washingtoniin tulivat Frantisek Kucera ja Jaromir Jagr.

Kuceran vaikutus Capitalsiin oli minimaalinen. Ainoalla kaudellaan kotkapaidoissa 34 vuotta täyttänyt tshekkiläispuolustaja pelasi 56 ottelua tehopistein 1+13=14 ennen palaamistaan kotikonnuilleen 465 pelin NHL-uran jälkeen.

Jagr tuskin esittelyjä kaipaa. Treidin aikaan hallitseva pistepörssin voittaja oli juuri lopettanut kolmannen yli 120 tehopisteen kautensa.

Capitalsissa C-kirjain vaihtui A:ksi ja Stanley Cupista taistelu pohjamudissa rypemiseksi. Ymmärrettävästi myös tehokkuus laski. Hädin tuskin piste per peli -tahti seuraavan kahden ja puolen kauden aikana ei ollut pääkaupungin joukkueen seurajohdolle tarpeeksi, joten tammikuussa 2004 suoritettiin uusi vaihtokauppa.

Jagr siirtyi New York Rangersiin vaihdossa Anson Carteriin. Kyllä, luit oikein. Tämä siirto oli kokonaisuudessaan tässä.

Moni suomalainen jääkiekon seuraaja muistanee Carterin parhaiten Helsingin MM-finaalin ratkaisevan maalin tekijänä vuodelta 2003. 29-vuotias hyökkääjä oli aloittanut kauden 2003-04 keräten 43 ottelussa vain 17 tehopistettä, mikä oli huomattava ero totuttuun noin 60 tehopisteen kausitahtiin.

Capitalsissa ura ei ollut pitkä. Puolitoista kuukautta, 19 ottelua, viisi maalia ja viisi syöttöpistettä, sen enempää ei Washingtonissa Carteria nähty ennen kuin tapahtui treidi.

Kings tarjosi Carterista Jared Aulinin. Kahdeksan vuotta nuorempi hyökkääjä oli pelannut ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 17 NHL-ottelua Kingsissä, mutta ne jäivät hänen viimeisikseen kirkkaissa valoissa. Carterin 19 peliä oli siis ainoa hyöty, jonka Capitals sai Jagrista.

Capitalsin saavuttama hyöty: Tämän treidiketjun seurauksena Capitals on saanut hyötyä yhteensä x NHL-ottelun verran. Ketjun vaikutus alkoi niin ikään keväästä 1997 ja päättyi kesään 2012, minkä aikana Caps pääsi yhdeksän kertaa pudotuspeleihin voittaen kuusi ottelusarjaa.

Alkuperäisen treidin ulkopuolelta lisätyt palaset: Vuoden 2002 2. kierroksen varausvuoro, vuoden 2003 6. kierroksen varausvuoro, Ross Lupaschuk ja Kris Beech.

Kumpi voitti?

Capitals ei käyttänyt erityisen paljon ylimääräisiä paukkujaan Jaromir Jagrin ja Aleksandr Sjominin saamiseksi, mutta kyllä Bruins veti pidemmän korren. Kolme Stanley Cup -kaudella pelannutta pelaajaa ja yksi kaikkien aikojen pelinrakentajista muodostavat sellaisen saldon, jota vastaan on paha kamppailla.