Patrick Kanen agentti Pat Brisson myöntää suojattinsa siirron pois Chicago Blackhawksista toteutuvan suurella todennäköisyydellä ennen NHL:n siirtotakarajaa.

Useita supertähtiä NHL:ssä edustavan agentin mukaan asioita käydään läpi kulisseissa, joskaan kiirettä siirrolla pois Windy Citystä ei ainakaan toistaiseksi ole.

– Lähestymistapamme on hyvin sama kuin Claude Giroux’n tilanteessa (viime kaudella). Katsotaan, miten asiat sujuvat Chicagossa. Katsotaan, miltä Patrickista tuntuu. Luultavasti käymme asiaa läpi tarkemmin vasta myöhemmin kauden edettyä, Brisson kertoo The Athleticille.

– En halua asettaa siirrolle mitään tiettyä aikarajaa. On kuitenkin selvää, että Blackhawks ei painosta Patrickia tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen, Brisson jatkaa.

Täyden siirtopykälän sopimukseensa aikoinaan neuvotelleen Kanen leirin on kerrottu tarkkailevan rauhassa mestarisuosikkien voimasuhteiden kehittymistä ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Ainakin New York Rangersin ja Edmonton Oilersin tiedetään olevan hyvin kiinnostuneita jenkkitähden hankinnasta.