Mikko Koskinen kommentoi NHL:ssä saamaansa kritiikkivyöryä: ”Perheeni oli huolissaan”
Edelliset neljä kautta NHL:ssä Edmonton Oilersin riveissä pelannut suomalaisvahti Mikko Koskinen jätti Pohjois-Amerikan kaukalot taakseen ja siirtyi täksi kaudeksi Sveitsin pääsarjaan. Seuraavan kahden kauden ajan Koskinen edustaa HC Luganoa.
34-vuotias Koskinen on saanut mainion startin uralleen Sveitsissä. Hän on pelannut kaksi ottelua torjuntaprosentilla 98,0% päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 0,50. Ensimmäisestä ottelustaan hän torjui voiton ja nollapelin kun taas toisessa ottelussaan hän päästi yhden maalin selkänsä taakse.
Koskisen viime vuosiin on kuitenkin mahtunut paljon vastoinkäymisiä. Viimeiset vuodet ovat olleet osittain hankalia senkin vuoksi, että hän sai niskaansa ajoittain armotonta kritiikkiä peliesityksistään NHL:ssä. Koskinen kommentoi saamaansa kritiikkivyöryä sveitsiläisen Blick-lehden haastattelussa Sveitsin debyyttinsä jälkeen.
– Siellä on erilainen ilmapiiri. Siellä pelataan vain jääkiekkoa. Joskus tunsin itseni syntipukiksi, eikä sillä ollut väliä mitä tein. Mutta joukkuetoverini tukivat minua aina. Mielestäni viime kausi oli minulta hyvä ja voin olla ylpeä 27 voitosta. Olen vain pettynyt, että emme pystyneet voittamaan Stanley Cupia. Olimme aika lähellä, mutta Colorado oli parempi välierissä.
Koskinen sanoi, ettei itse juurikaan piittaa siitä, mitä hänestä puhutaan. Kahden lapsen isänä hän muistutti kuitenkin, että häneen liittyvät asiat koskettavat hänen läheisiäänkin.
– Kyse ei ole vain minusta. Joskus minusta tuntui, että perheeni oli huolissaan siitä, kun minua kritisoitiin.
Viime kaudella Koskinen pelasi NHL:ssä 45 ottelua torjuntaprosentin ollessa 90,3%. Päästettyjen maalien keskiarvo näytti lukemaa 3,10 ja hän onnistui pelaamaan yhden nollapelin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Roope Hintz hurjassa vireessä – Miro Heiskasen temppu käynnisti tappelun
- Kaapo Kakko huhujen kohteena NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- IS: Jesse Puljujärveltä yllättävä paljastus Patrik Laineeseen liittyen
- Vegas jää taakse – puolustajärkäle siirtyy Venäjälle!
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Boston Bruinsin kovanaama kiinnostaa muita NHL-seuroja – treidi edessä? ”Saavat läjäpäin puheluja”
- NHL Draftissa muhii jättiyllätys – sensaationimi varataan ykkösenä? ”Ilmiömäinen vuosi”
- MoneyPuck laski NHL-seurojen playoff-todennäköisyydet – mestarisuosikilla karmea luku
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”