Kuukauden treidi: Kun NHL:n kaikkien aikojen pistepörssin viitonen pistettiin lihoiksi

Kuukauden treidi on kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa tarkastellaan menneisyyden jättisiirtoja jälkiviisastellen. Vuosien päästä vastataan samaan kysymykseen, jota spekuloitiin jo siirron tapahduttua: ”Kumpi voitti?”

Ron Francis on ainakin suomalaisten jääkiekon seuraajien keskuudessa yksi aliarvostetuimmista pelaajista NHL:n historiassa. Valtaosassa merkittävistä tilastoista kärjen tuntumassa oleva sentteri treidattiin vuonna 1991 Hartford Whalersiin.

Treidiketjussa nähdään jälleen suomalaisväriä sekä aimo läjä entisiä supertähtiä ja yksi nykyinenkin. Ensimmäistä kertaa Kuukauden treidin historiassa alkuperäisen siirron molemmat osapuolet voittavat treidin vaikutusaikana Stanley Cupin.

Hartford Whalers/Carolina Hurricanes

John Cullen
Jeff Parker
Zarley Zalapski

Jeff Parkerista ei paljoa kerrottavaa ole. Hän pelasi Whalersissä neljä ottelua ja lopetti 26-vuotiaana uransa kauden päätteeksi. Vuonna 2017 Parkerin terveys petti monellakin eri tavalla, ja hän menehtyi 53-vuotiaana.

Zarley Zalapski oli huippuluokan lupaus, joka oli parhaimmillaan loistava. Vuodet huipulla jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä jo 30-vuotiaana Eurooppa rupesi kutsumaan. Vuodet jäivät liian vähälukuisiksi myös maan päällä, sillä vuonna 2017 hän kuoli virusinfektioon vain 49 vuoden iässä.

Vuoden 1986 varaustilaisuuden neljäntenä valittu Zalapski oli Whalersissä vielä kovassa iskussa. 229 ottelussa tehot 44+121=165 nakuttanut puolustaja oli kolme vuotta edellisestä jälleen osana treidiä.

Maaliskuussa 1994 Zalapski siirtyi nuoren Michael Nylanderin ja James Patrickin kanssa Calgary Flamesiin. Whalers sai vaihtokaupassa Ted Druryn, Paul Ranheimin ja Gary Suterin.

Drury oli toisella kierroksella varattuna NCAA:n pistehirmuna huippulupaus, mutta hän ei lunastanut itseensä kohdistuvia odotuksia. Flamesissä ja Whalersissä pelatun 50 ottelun tulokaskauden 18 tehopistettä jäi henkilökohtaiseksi ennätykseksi yksittäiseltä kaudelta. Puolen toista kauden jälkeen tunnetun kiekkosuvun hyökkääjä karisti Hartfordin pölyt taakseen vapaana agenttina.

Ranheim nakutti tulokaskaudellaan Flamesissä 54 pistettä, mutta sen jälkeen käyrä osoitti alaspäin. Whalersissäkään ei tehokkuus löytynyt, mutta pitkään jenkkihyökkääjä organisaatiossa viihtyi.

432 NHL-ottelun ja reilun kuuden kauden aikana Whalers kerkesi muuttaa Carolinaan ja nimeksi tuli Hurricanes. Kesällä 2000 Philadelphia Flyers hankki Ranheimin vuoden 2002 8. kierroksen varausvuoroa vastaan.

Kyseinen varausvuoro treidattiin kesällä 2002 Tampa Bay Lightningiin saman kesän 6. ja 9. kierroksen varausvuoron kanssa vuoden 2003 4. kierroksen varausvuoroa vastaan. Tällä varausvuorolla varattiin seuraavana vuonna Matej Trojovsky.

196 sentin ja 105 kilon varrella varustettu tshekkiläispuolustaja ei koskaan NHL-sopimusta saanut. Ura päättyi 23-vuotiaana lainaan hänen kotimaansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Suterin ura Whalersissä kesti yhden päivän. 81 tehopisteen kauden jälkeen noin puolen pisteen ottelutahdissa aloittanut puolustaja siirtyi Chicago Blackhawksiin yhdessä Randy Cunneyworthin ja vuoden 1995 3. kierroksen varausvuoron kanssa vaihdossa Frantisek Kuceraan ja Jocelyn Lemieuxiin.

Kucera oli NHL-tason puolustava puolustaja, mutta ei noussut taalajäillä koskaan avainrooliin. Vajaan kahden vuoden aikana tshekkiläispakki pelasi Whalersissä 94 ottelua, kunnes kohtalo vei jälleen samaan suuntaan Lemieux’n kanssa.

Lemieux oli aikanaan todella kovan tason lupaus, joka varattiin vuoden 1986 varaustilaisuuden kymmenentenä. Ura ei urjennut ihan samaan malliin kuin parillakin sukunimikaimalla, joista neljä Stanley Cupia kolmessa eri joukkueessa voittanut Claude Lemieux on hänen veljensä.

Jocelynin 31 tehopisteen yksittäisen kauden ennätys ei päätä huimaa, eikä Whalersissä mennyt yhtään sen paremmin. Noin kahden kauden aikana 86 ottelussa kokoonpanoon päässyt Lemieux sai kasaan 21 pistettä ja joulukuussa 1995 hänet treidattiin New Jersey Devilsiin.

Hänen lisäkseen Whalers luopui vuoden 1997 2. kierroksen varausvuorostaan ja Kucerasta kolmen joukkueen diilissä. Hartfordilaisjoukkue sai haltuunsa Jeff Brownin sekä vuoden 1997 2. ja vuoden 1998 3. kierroksen varausvuoron.

Molemmat tässä diilissä saadut varausvuorot, lupaavan Hnat Domenichellin ja runkopuolustaja Glen Featherstonen Whalers kauppasi Flamesiin. Takaisin se sai Steve Chiassonin ja vuoden 1997 3. kierroksen varausvuoron.

Varausvuoro käytettiin Francis Lessardiin, joka pelasi yli 100 NHL-ottelua, mutta Hurricanes ei hänen kanssaan koskaan sopimusta tehnyt. Hänen NHL-oikeutensa treidattiin toukokuussa 1999 saman vuoden draftin 8. kierroksen varausvuoroon.

Tämän varausvuoron Hurricanes käytti Antti Jokelaan. Jokelakaan ei Pohjois-Amerikan kaukaloissa koskaan nähty, vaan hän joutui tyytymään kouralliseen ammattilaisotteluita Suomessa ja Ruotsissa uran päättyessä jo 27-vuotiaana.

Chiasson oli sitten vähän surullisempi tapaus. Parhaimmillaan NHL:n eturivin puolustajiin kuulunut kanadalainen pelasi vasta toista täyttä kauttaan Hurricanesissä, kunnes hän poistui kauden 1998-99 päätösjuhlista päihteiden vaikutuksen alaisena autolla. Tämä jäi hänen viimeiseksi matkakseen, ja 32-vuotias perheenisä jätti jälkeensä kolme lasta.

Anekdoottina, Hurricanesin voittaessa seurahistorian toistaiseksi ainoaksi jääneen Stanley Cupin vuonna 2006 Cory Stillman toi kannun Chiassonin muistoksi kyhätyn patsaan luokse. Surussa ryvetäksemme tuohon mestaruusjoukkueeseen kuuluivat myös myöhemmin Jaroslavlin koneturmassa menehtynyt Josef Vasicek ja vieroitushoidossa todennäköisesti huumeiden yliannostukseen 38-vuotiaana kuollut David Gove.

Brown oli hyökkäävä puolustaja, kun sellaiset eivät olleet vielä muodissa. Hän näytti taitojaan loppukauden vuoden 1995 joulukuusta lähtien nakuttaen 38 pistettä 48 ottelussa.

OHL:n parhaan puolustajan palkinnon aikoinaan saanut Brown joutui jättämään loukkaantumisten vuoksi yhtä ottelua vaille koko seuraavan kauden väliin, Hurricanes-paidassa hän ei enää ollut aivan entisensä. 32 ottelua ja tehot 3+10=13 johtivat tammikuussa 1998 treidiin, jossa Hurricanes sai haltuunsa ehdollisen varausvuoron vuodelle 1999.

Kyseisellä 4. kierroksen varausvuorolla varattiin Jevgeni Pavlov, mutta Hurricanes-organisaatiossa ei Pavlovia eikä hänen koiraansa nähty, sillä varausvuoro kaupattiin ennen draftia Nashville Predatorsiin. Vastineena oli maalivahti Eric Fichaud.

Fichaud vietti Carolinassa yhden vuoden. Yhdeksän NHL-ottelua kokeneempana hän siirtyi vapaana agenttina Montreal Canadiensiin.

Matkustetaan aikakoneella takaisin vuoteen 1991 ja alkuperäisessä siirrossa saatuun Culleniin. 26-vuotiaana kolmannella NHL-kaudellaan 65 ottelussa järisyttävät tehot 31+63=94 ennen treidiä nakuttanut 178-senttinen kanadalainen oli tämän treidin herkkupala Whalersille.

Välittömästi varakapteeniksi nimetty Cullen menetti nopeasti arvonsa. Vaikka ainoakseen jääneellä kokonaisella Whalers-kaudella hän keräsi tehopisteitä piste per peli -tahdilla, eivät pieni koko ja ylivoimainen joukkueen sisäinen miinuskuninkuus olleet omiaan lisäämään kiinnostusta NHL:n siirtomarkkinoilla.

Kausi 1992-93 alkoi vielä heikommin, kun Cullen sai 19 ottelussa kasaan vain yhdeksän tehopistettä. Totuttua heikompi pistetahti katkaisi kamelin selän, ja marraskuussa 1992 suoritettiin treidi. Toronto Maple Leafsiltä saatiin neuvoteltua pelkästään vuoden 1993 2. kierroksen varausvuoro.

Yleensä 2. kierroksen varausvuoro ei ole sitä tihkuvinta seksiä, mutta tämä kyllä ryöpsähtää reisille välittömästi. Kyseinen pikki treidattiin kesällä 1993 kuusi päivää aiemmin hankitun ykkös-kakkoskorin hyökkääjä Sergei Makarovin, saman vuoden 1. kierroksen varausvuoro numero 6:n ja 3. kierroksen varausvuoron kanssa San Jose Sharksiin vaihdossa saman varaustilaisuuden 1. kierroksen varasvuoro numero 2:een.

Valinta osui muuan Chris Prongeriin. Surullisenkuuluisan Alexandre Daiglen jälkeen varattu puolustajajärkäle pääsi heti NHL-jäille ja esiintyi edukseen, mutta kahden kauden jälkeen hänet jo treidattiin.

Pronger siirtyi St. Louis Bluesiin päikseen Brendan Shanahanin kanssa. Tulisieluinen laitahyökkääjä muutti Hartfordiin vehdattuaan joukkuekaveri Craig Janneyn vaimon kanssa.

Edellä mainitulla taustalla oli tietysti oikeus ja kohtuus, että Shanahan sai itselleen heti ensimmäisellä Whalers-kaudellaan C-kirjaimen rintaansa. Nykyinen Toronto Maple Leafsin presidentti kiitti vastuusta piste per peli -tason kaudella.

Seuraavasta kaudesta Shanahan kerkesi pelata vain kaksi ottelua ennen treidiä Detroit Red Wingsin kanssa. Vuoden 1996 lokakuussa Shanahan ja rivipuolustaja Brian Glynn vaihtuivat Paul Coffeyyn, Keith Primeauhun ja vuoden 1997 1. kierroksen varausvuoroon.

Numerolla 22 valittiin Nikos Tselios, jonka kohdalla ei voida puhua täysosumasta. Kreikkalaisyhdysvaltalainen puolustaja pelasi urallaan enemmän SM-liigassa kuin NHL:ssä, sillä taalaliigan otteluiden laskemiseen riittää molempien käsien peukalot. Hokkarit menivät naulaan Ruotsin alasarjakauden jälkeen 29-vuotiaana.

Coffeysta alkaa tulla tahattomasti Kuukauden treidi -konkari. Kolmas, ellei jopa neljäs, esiintyminen tässä juttusarjassa ei ole ihme, sillä hänet treidattiin urallaan seitsemään otteeseen.

Coffeyyn pätee sama kuin Browniin, mutta hän pelasi samaa roolia paremmin kuin lähes kukaan NHL:n historiassa. Kaikkien aikojen toiseksi tehokkain NHL-puolustaja pelasi tähdistöottelussa 14 kertaa, pitää yhä hallussaan puolustajien yhden kauden maaliennätystä 48 osumallaan ja päätti 1400 ottelun NHL-uransa yli piste per peli -keskiarvolla. 21 kauden uraan mahtui kolme Norris Trophya ja neljä Stanley Cupia.

Whalersiin siirtyessään Coffey oli juuri pelannut 76 ottelun kauden tehopisteillä 14+60=74. Uudessa joukkueessa peli ei kulkenut ihan samaan malliin. 20 ottelua tehoin 3+5=8 olivat 183-senttisen pakin ainoat vihernutussa, sillä joulukuussa 1996 Pennsylvania kutsui.

Philadelphia Flyers hankki Whalersistä Coffeyn lisäksi vuoden 1997 3. kierroksen varausvuoron. Jo tuolloin GM:nä Jim Rutherford sai käyttöönsä Kevin Hallerin sekä vuoden 1997 1. ja 7. kierroksen varausvuorot.

Jälkimmäinen näistä varausvuoroista käytettiin Andrew Merrickiin. Hänen ammattilaisuransa kesti yhden UHL-kauden. Pop-artisti Ariana Granden sanoin: Thank you, next.

Haller ei ollut koskaan mikään kärkiparin pakki, mutta hoiti ruutunsa NHL:ssä vaaditulla tasolla 13 kauden ja 642 ottelun ajan. Whalersissä ja Hurricanesissä hän pelasi puolentoista kauden aikana pyöreät 100 ottelua, kunnes elokuussa 1998 matka jatkui Anaheim Ducksiin.

Hallerin lisäksi Kaliforniaan passitettiin kovanaama Stu Grimson. Hurricanes neuvotteli itselleen Dave Karpan ja vuoden 2000 4. kierroksen varausvuoron.

Karpalta ei odotettu Hurricanesissä tehoilla hurjastelua. Romuluisella puolustajalla oli takanaan kolme perättäistä yli 200 jäähyminuutin kautta, mutta uudessa joukkueessaan hän ei aivan pystynyt vastaavaan.

Vaikka Karpa ei ollutkaan NHL:n eturivin puolustajia, hän olisi halutessaan voinut aikoinaan muuttaa Ouluun liittyen paikallisen Liiga-joukkueen vahvuuteen, ja kulttimaineen saavuttaessaan poistaa joukkueen nimestä ä-kirjaimen pisteet. Näin ei Liigan seuraajien harmiksi koskaan käynyt, vaan Quebec Nordiquesin 4. kierroksen varaus pelasi Euroopassa vain 12 ottelua Venäjän Superligassa keräten tavoilleen uskollisena 68 jäähyminuuttia.

Palataksemme sivupoluilta takaisin, kolmen kauden ja 140 NHL-ottelun jälkeen välillä IHL:äänkin komennetun Karpan aika Hurricanesissä oli ohi. Kaudeksi 2001-02 hän siirtyi vapaana agenttina New York Rangersiin.

Varausvuoronsa Rutherford halusi sijoittaa 11 pykälää aiemmaksi. Saman varaustilaisuuden 4. kierroksen varausvuoro numero 108, 5. kierroksen varausvuoro ja 8. kierroksen varausvuoro olivat rapsakka hinta asetelmien parantamisesta keskikierroksilla, mutta tässä tapauksessa se oli kaiken sen vaivan arvoista.

Numerolla 97 Hurricanes valitsi Niclas Wallinin. 25-vuotiaana varattu ruotsalaispakki otti heti paikkansa Raleighin jääkiekkoylpeyden kokoonpanosta.

Wallin palveli Hurricanesiä reilun kahdeksan kauden ja 517 NHL-ottelun verran. Helmikuussa 2010 Sharks hankki 190-senttisen takalinjojen luutijan treidin keinoin juuri ennen tämän 35-vuotissyntymäpäiviä.

Sharksille tarjottiin Wallinin lisäksi vuoden 2010 5. kierroksen varausvuoro. Hurricanesin haltuun siirtyi saman vuoden 2. kierroksen varausvuoro.

Varausvuoronsa numero 53 Rutherford käytti Mark Altiin. Entisen NFL-pelaaja John Altin poika ei pelannut Hurricanes-organisaatiossa peliäkään, vaan hänen NHL-oikeutensa kaupattiin Flyersiin tammikuussa 2013.

Altin mukana Pennsylvaniaan matkasi 36-vuotias Brian Boucher. Hurricanes sai Luke Pitherin.

ECHL:ssä rämpinyt Pither pääsi uuteen loistoon Hurricanes-organisaatiossa ollen hyvin tehokas myös AHL:ssä. Lupaavasti alkanut tarina päättyi nopeasti, sillä läpimurron Pohjois-Amerikan ammattilaisjäillä tehnyt hyökkääjä siirtyi kauden päätteeksi vapaana agenttina KalPaan pelaamaan floppikauden Liigassa.

Yksi Shanahan-diilin osista on yhä käsittelemättä. Primeau oli vuoden 1990 kolmosvaraus, joka pystyi auttamaan joukkuettaan liki kaikin mahdollisin keinoin. Hänen nimensä ei nykyään jääkiekkopuheessa tule usein esille, mutta hän oli kuin säästeliään miehen Eric Lindros, mikä ei todellakaan ole epäkohteliaisuus.

Primeau oli isokokoinen, muttei yhtä iso kuin Lindros. Niin ikään hän oli tehokas, mutta ei niin tehokas kuin Lindros. Numeron 88 ennen Patrick Kaneä kuuluisaksi tehnyt Iso-Erkki pelasi yhden kauden 1999-2000 Flyersissa yhtä aikaa Primeaun kanssa, ja molempien uraa haittasivat lukuisat loukkaantumiset.

Whalersin ja Hurricanesin riveissä Primeau pelasi kolme kautta. Viimeisen organisaatiossa vietetyn kauden joukkuetta kipparoinut sentteri kerkesi pelata 234 ottelua tehoin 82+94=176.

Tammikuussa 2000 syyskauden pelaamatta ollut Primeau treidattiin edellä mainittuun Flyersiin saman vuoden 5. kierroksen varausvuoron kanssa. Hurricanesiin siirtyivät Rod Brind’Amour, Jean-Marc Pelletier ja niin ikään vuoden 2000 2. kierroksen varausvuoro.

Pelletier oli Hurricanes-organisaatioon tullessaan 21-vuotias yhden NHL-ottelun kokemuksen omannut kakkoskierroksen alun varaus. Hurricanesissä 189-senttinen kassari pääsi luukkuvahdiksi, mutta pelattuja NHL-otteluita ei valkopunamustissa lisää kertynyt.

Vuoden 2002 viimeisenä päivänä Pelletier ja ehdollinen varausvuoro vuoden 2003 varaustilaisuuteen siirtyivät Phoenix Coyotesin haltuun. Hurricanesin riveihin päätyi Patrick Desrochers.

Ykköskierroksen puolivälissä vuonna 1998 varattu Desrochers ei ollut paljon Pelletieriä kummempi. Kanadalaismaalivahti komennettiin kahdessa NHL-ottelussa tolppien väliin ensimmäisellä kaudellaan uudessa joukkueessaan, mutta ne jäivät koko uran viimeisiksi.

Brind’Amour on kiistatta yksi Hurricanesin lyhyen historian merkittävimmistä hahmoista, jos ei jopa merkittävin. Hän johdatti kapteenina hurrikaanipaidat seurahistorian ensimmäiseen ja yhä ainoaan Stanley Cup -voittoon vuonna 2006. 694 ottelua joukkueen riveissä pelannut äärimmäisen monipuolinen hyökkääjä lopetti lähes 1500 ottelun NHL-uransa Hurricanesissä vuonna 2010.

Nykyään Brind’Amour johtaa Hurricanesiä vaihtopenkin takaa. Kaksinkertainen Selke Trophy -voittaja voi liittyä pestissään harvalukuiseen joukkoon, joka on nostellut Stanley Cup -pystiä saman joukkueen kanssa sekä pelaajana että päävalmentajana. Edellisen kerran vastaavaa on nähty yli 50 vuotta sitten.

Primeau-treidissä saadulla 2. kierroksen varausvuorolla varattiin Agris Saviels, mutta tämän luodin Hurricanes onnistui väistämään jo ennen draftia. Kesäkuussa 2000 kyseinen varausvuoro numero 63 treidattiin yhdessä Nolan Prattin ja saman vuoden varausvuorojen numero 14 ja 47 kanssa Colorado Avalancheen vaihdossa Sandis Ozolinshiin ja varausvuoroon numero 32.

Jäljelle jäänyt varausvuoro käytettiin Tomas Kurkaan. Tshekkiläislaiturin NHL-ura on kuitattu tästä sarjasta tutuksi tulleella toteamuksella, että Liigassa otteluita kertyi enemmän kuin NHL:ssä.

Ilveksestä ja KalPasta tutun Kurkan kohdalla tämä ei ole paljon sanottu, sillä neljän Pohjois-Amerikassa vietetyn ammattilaiskauden aikana vyölle tuli 17 NHL-pelin kokemus. Kymmenessä eri maassa urallaan pelannut kiekkokiertolainen laittoi hokkarit naulaan Saksan alasarjoissa.

Ozolinsh on latvialaisen jääkiekon kummisetä. Maansa ensimmäisten joukossa NHL:ään yltänyt puolustaja oli parhaimmillaan taalaliigan eturivin puolustajia, joka mätti jo toisella kaudellaan 26 maalia ja 64 pistettä.

Hurricanesissä Ozolinsh pelasi puolitoista kautta, minkä aikana hän kerkesi kiekkoilla Raleighissä 118 ottelua tehoin 16+51=67. Tammikuussa 2002 tuli muutto Miamiin.

Ozolinsh ja NHL-läpimurron kynnyksellä ollut 24-vuotias Byron Ritchie siirrettiin Florida Panthersiin. Hurricanes hankki riveihinsä Bret Hedicanin, Tomas Malecin ja Kevyn Adamsin.

Hedicanistä Canes sai itselleen pätevän kahden suunnan pakin yli viideksi kaudeksi. Suomalaisille jääkiekon seuraajille hänen nimensä on suhteellisen tuntematon, mutta vielä 35-vuotiaana yhdysvaltalainen edusti maatansa vuoden 2006 olympialaisissa. Kaksi vuotta myöhemmin konkaripuolustajan sopimusta ei jatkettu, vaan matka jatkui vapaana agenttina Anaheim Ducksiin, jossa ura päättyi ensimmäisen kauden jälkeen selkävaivoihin.

Treidin aikaan 19-vuotias Malec oli köyhän miehen Hedican. Slovakialaispuolustaja kykeni auttamaan joukkuettaan molemmissa päissä, mutta oli yhdysvaltalaiskollegaansa puolustusorientoituneempi.

Edellisvuonna vuoden yli-ikäisenä kolmoskierroksella varattu Malec ei löytänyt tehokkuuttaan ammattilaisurallaan, mutta puolustustaidot riittivät 46 NHL-otteluun. Näistä 43 hän ansaitsi Hurricanesissä ennen kesän 2004 treidiä.

Treidissä Malecin kanssa Ottawa Senatorsiin päätyi vuoden 2004 3. kierroksen varausvuoro. Maalivahtiosastoaa vankistamaan Hurricanes hankki Martin Gerberin.

Gerber kuuluu harvalukuiseen sveitsiläisten NHL:ssä pelanneiden maalivahtien joukkoon. Jonas Hillerin jälkeen toiseksi kokenein sveitsiläiskassari NHL:ssä 229 ottelullaan.

Gerber pelasi Hurricanesissä yhden uransa kahdesta kaudestaan aloittavan maalivahdin roolissa. 60 ottelua runkosarjassa torjunut SC Langnaun kasvatti jäi Stanley Cup -juhliin päättyneissä playoffeissa statistin rooliin, kun vastuuta kannatteli nuori sensaatio nimeltä Cam Ward. Sopua jatkosopimuksesta ei syntynyt, joten Gerber jatkoi uraansa lyhyen, mutta menestyksekkään Hurricanes-uran jälkeen Senatorsissa.

Adams on siitä erityislaatuinen tapaus, että Stanley Cup -keväänä 2006 hän kykeni pelaamaan kaikki 25 ottelua ilman yhtäkään tehopistettä. Vielä hauskemmaksi tilanteen tekee se, että toinen samaan pystynyt oli myös sukunimeltään Adams, nimittäin Craig Adams, joka ei ole Kevynille sukua.

Adams teki uransa piste-ennätyksen mestaruuskauden runkosarjassa, kun tehoja kertyi lukemin 15+8=23. Boston Bruinsin ykköskierroksen varaus vuodelta 1993 pelasi Canesissä tasan 300 ottelua ennen kaudella 2006-07 tapahtunutta siirtoa.

Tammikuussa 2007 Coyotes ja Hurricanes sopivat keskenään treidistä, jossa molempiin suuntiin liikkui yksi pelaaja. Coyotes sai nykyisin Buffalo Sabresin toimitusjohtajana toimivan Adamsin, Hurricanes Dennis Seidenbergin.

Saksalaispuolustajien aatelistoon yhdessä Uwe Kruppin ja Christian Ehrhoffin kanssa kuuluva Seidenberg saapui Raleighiin parhaassa peli-iässä. Statistiksi Coyotesissa ja Flyersissa aiemmin NHL-urallaan jämähtänyt stay at home -pakki kehitti peliään monipuolisemmaksi uudessa seurassaan, mikä näkyi tilastoissa.

Kaudella 2008-09 Seidenberg lähes tuplasi piste-ennätyksensä lukemiin 5+25=30. Tästä ei päästy Pohjois-Carolinassa pitkään nauttimaan, sillä edellä mainittuun kauteen umpeutuvaa sopimusta ei jatkettu.

Whalersin/Hurricanesin saavuttama hyöty: Kuten edellä on mainittu, tämän treidiketjun seurauksena Hurricanes voitti seurahistoriansa ensmmäisen Stanley Cupin. Ketjun vaikutusaikana 1991-2009 Canes/Whalers pääsi kuusi kertaa pudotuspeleihin voittaen yhdeksän ottelusarjaa. Edellä mainitut pelaajat pelasivat tämän treidin jälkimainingeissa yhteensä 4230 NHL-ottelua vuonna 1997 nimensä vaihtaneessa seurassa.

Treidin ulkopuolelta lisätyt palaset: Michael Nylander, James Patrick, vuoden 2002 6. ja 9. kierroksen varausvuorot, Randy Cunneyworth, vuoden 1995 3. kierroksen varausvuoro, vuoden 1997 2. kierroksen varausvuoro, Hnat Domenichelli, Glen Featherstone, Sergei Makarov, vuoden 1993 1. ja 3. kierroksen varausvuorot, Brian Glynn, vuoden 1997 3. kierroksen varausvuoro, Stu Grimson, vuoden 2000 5. ja 8. kierroksen varausvuorot, vuoden 2010 5. kierroksen varausvuoro, Brian Boucher, vuoden 2000 5. kierroksen varausvuoro, vuoden 2003 ehdollinen varausvuoro, Nolan Pratt, vuoden 2000 1. ja 2. kierroksen varausvuorot, Byron Ritchie sekä vuoden 2004 3. kierroksen varausvuoro.

Pittsburgh Penguins

Ron Francis
Grant Jennings
Ulf Samuelsson

Grant Jennings on kaikella kunnioituksella pelaajana näistä kolmesta se mitättömin, joten aloitetaan hänestä. Jos Seidenberg oli NHL-uransa alussa stay at home -pakki, Jennings oli sitä koko uransa.

Uran piste-ennätys 3+10=13 tuli ennen Penguins-uraa ja NHL-uran suurin yhden kauden ottelumäärä 64 kertovat omaa tarinaansa 190-senttisen puolustajan roolin suuruudesta. Kuten muillakin yllä näkyvästä kolmikosta, myös Jenningsin ura Pensissä alkoi verrattain mallikkaasti kahdella peräkkäisellä Stanley Cupilla.

Pingviininutussa NHL-kokemus kertyi tynkäkauteen 1994-95 asti, kunnes huhtikuussa 1995 osoite vaihtui. Jennings siirtyi Maple Leafsiin, joka antoi vastineena Drake Berehowskyn.

Numerolla 10 vuoden 1990 varaustilaisuudessa varattu Berehowsky ei ollut vielä 23-vuotiaana murtautunut Leafsin runkopuolustajaksi. Penguinsissä vähäkin vastuu katosi, eikä NHL-otteluita kertynyt tässä vaiheessa viittä enempää pennsylvanialaisjoukkueessa. Vapaana agenttina kaudeksi 1997-98 Edmonton Oilersiin siirtynyt Berehowsky alkoi muissa maisemissa lunastaa osan potentiaalistaan ja tie vei vielä myöhemmin takaisin Pensiin.

Ron Francis oli tässä diilissä se suurin nimi. Kymmenestä Whalers-kaudestaan vain kerran alle piste per peli -keskiarvolla tehoillut sentteri oli jo treidin aikaan supertähti.

Numerolla 4 varattu Francis oli Whalersin kapteeni viiden kauden ajalta ja oli edelliskaudella rikkonut sadan pisteen rajan. Armoitettu pelinrakentaja aloitti pistenikkaroinnin totuttuun tasoonsa nähden nöyrähkösti, mutta jälkimmäisen Stanley Cup -kevään 21 ottelun playoff-tehot 8+19=27 muistuttivat siitä, minkä kaliiperin kyvystä on kysymys.

533 ottelua ja tehopisteet 164+449=613 muodostaisivat jo upean NHL-uran, mutta edellä mainitut lukemat muodostavat Francisin tehot Penguinsin paidassa. Koko uran saavutukset 23 kautta, 1731 ottelua, 549+1249=1798, kaksi Stanley Cupia, kolme herrasmiespalkinto Lady Byng Trophya, puolustavan hyökkääjän Selke Trophy sekä kaukalon ulkopuolisista ansioista luovutetut King Clancy Trophy ja NHL Foundation Player Award.

NHL:n kaikkien aikojen syöttöpörssin kakkonen vaivaisella 714 maalisyötön erolla Wayne Gretzkyyn edusti kaikista saavutuksistaan huolimatta Kanadan maajoukkuetta vain yhdessä turnauksessa, vuoden 1985 hopeisissa MM-kisoissa. Muiden turnausten kanssa on joko ollut huonoa tuuria tai Gretzkyn, Joe Sakicin, Eric Lindrosin, Mark Messierin ja Mario Lemieux’n kaltaisten senttereiden vain katsottiin menevän hänen edelleen.

Kauden 1997-98 päätteeksi Francis päästettiin vapaana agenttina takaisin samaan organisaatioon, josta hän aiemmin lähti. Seuran nimi vain oli vaihtunut Hurricanesiksi.

Ulf Samuelsson ei ollut tuon ajan NHL-kiekkoilijaksi 186-senttisenä isokokoinen, mutta ei todellakaan kaihtanut fyysistä, likaistakin peliä. Heti tämän ensimmäisellä kaudella pingviinipaidassa vuoden 1991 pudotuspeleissä Bruins laittoi jäälle kentällisen kovanaamoja kostamaan ruotsalaispakin sikailun.

Samuelsson edusti Penguinsiä 277 ottelussa, joissa kertyi 94 tehopistettä ja 504 jäähyminuuttia. Kesällä 1995 puhaltivat romuluisen länsinaapurin uralla uudet tuulet.

31-vuotias Samuelsson ja kaksi kautta ennen treidiä 125 pistettä mättänyt Luc Robitaille siirrettiin Rangersiin. Pennsylvaniaan muuttivat Petr Nedved ja Sergei Zubov.

23-vuotiaana vain reilu vuosi ennen siirtoaan 89 pisteen kauden pakin paikalta täräyttänyt Zubov oli edelleen piste per peli -tahdissa tulleensa treidatuksi Penguinsiin. Uudessa joukkueessaan 64 ottelussa pistelukemat 11+55=66 sekä tehotilastoon +28 noteeranneen venäläisen olisi luullut olevan lähes koskematon siirtomarkkinoilla tällaisella hurjastelulla, mutta toisin kävi.

Kesällä 1996 Penguinsin ja Dallas Starsin välillä kaksi puolustajaa vaihtoi omistajaa. Zubov siirtyi pelaamaan pelipaidan jäädyttämiseen oikeuttaneen uran Texasiin Pensin saadessa Kevin Hatcherin.

Hatcherin veljeksistä se hyökkäysvoittoisempi puolustaja edusti Penguins-aikanaan Yhdysvaltoja sekä World Cupissa että Naganon olympialaisissa 1998, mikä kertoo paljon hänen tasostaan. Penguinsissä kolmen kauden aikana 220 NHL-peliä pelannut detroitilainen keräsi tehopisteitä lukemin 45+95=140.

Ennen kauden alkua syksyllä 1999 Hatcher oli jälleen osallisena treidissä, jossa kaksi pelaajaa vaihdettiin päikseen. Rangersistä Penguinsiin siirtyi Peter Popovic.

Popovic ei täyttänyt Hatcherin jättämää aukkoa edes puolittain. Varsin rajallisilla taidoilla varustettu ruotsalaispuolustaja pelasi Pensissä toiseksi viimeisen kautensa NHL:ssä.

198-senttinen Popovic piti varmasti hyökkääjät pois maalin edestä, mutta kädet olivat puuta eikä laukauskaan ollut minkäänlainen uhka. Penguinsissä 54 ottelussa tehopisteitä kertyi lukemin 1+5=6 ennen jatkamista Bruinsiin vapaana agenttina.

Nedvedin ura Penguinsissä oli tehokas, mutta Pensissä tshekkitaituria ei silti muistella erityisellä lämmöllä. 154 ottelussa 170 tehopistettä naulannut vuoden 1990 kakkosvaraus ei päässyt kauden 1996-97 jälkeen sopuun jatkosopimuksesta mustakeltavalkoisten kanssa.

NHL-oikeudet eivät tuohon aikaan näin helposti rauenneet, mikä käynnisti Nedvedin yli vuoden pituisen seikkailun. Ensin hän siirtyi kotimaahansa, jossa hän pelasi kullakin kolmesta korkeimmasta sarjatasosta.

Kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, kutsutaan sitä vaikka tuttavallisesti Tshekki-sarjaksi, piste per peli -tahdilla NHL:ssä tehoilleelle Nedvedille ei riittänyt haastetta. Seitsemässä ottelussa tehopisteitä kertyi 25 kappaletta, ja kahdessa Tshekin Mestiksen matsissa hän kaunisteli tilastojaan kolmella syöttöpisteellä.

Maansa pääsarja Extraligassa Nedved ei esiintynyt edukseen. Runkosarjan viidessä ottelussa syntyi yhtä monta tehopistettä, mutta pudotuspelien kuudessa ottelussa tilastoihin merkittiin kaksi syöttöpistettä ja yhtä monta ulosajoa.

Matka jatkui vielä kesken kauden tuolloin AHL:n kanssa kilpailleeseen IHL:ään, jossa hän aloitti myös kauden 1998-99. Vuoden 1998 marraskuun loppupuolella Penguins vihdoin sai haluamansa treidiehdotuksen Nedvedistä.

Nedved siirtyi takaisin Rangersiin, tällä kertaa rivihyökkääjä Sean Prongerin ja huhujen mukaan leijonien kesyttäjänä uransa jälkeen toimineen syvyyspuolustaja Chris Tamerin kanssa. Penguins sai Aleksei Kovalevin, Harry Yorkin ja riihikuivaa käteistä.

Tarina ei kerro, mihin tämän diilin käteinen käytettiin, joten aloitetaan treidin läpikäyminen Yorkista. 24-vuotias Rangersissä pääosin ulkopuolelle jäänyt hyökkääjä ei päässyt rooliaan karkuun Penguinsissäkään. Kahden ottelun jälkeen hän siirtyi siirtolistan kautta Vancouver Canucksiin.

Jos kuvittelet, että treidiketju katkeaa Kovaleviin, olet erittäin sinisilmäinen. Spoilerina todettakoon, että sen loppumista saa odottaa vuoteen 2017 asti,

Kovalev oli malliesimerkki stereotyyppisestä venäläispelaajasta. Hänellä oli jäätävä taitorepertuaari, joka otettiin käyttöön vain silloin kun herra itse niin halusi.

Moni Kovalevin ex-joukkuekavereista on nimennyt Rangersin vuoden 1995 ykköskierroksen varauksen taitavimmaksi pelaajaksi, jonka kanssa he ovat pelanneet. Uskomattoman samettiset kädet ja upean rannelaukauksen omaava laituri rikkoi kaudella 2000-01 piste-ennätyksensä Penguins-paidassa hurjastellen tehopisteet 44+51=95.

345 ottelua ja 327 tehopistettä myöhemmin Kovalev kaupattiin takaisin Rangersiin syvyyshyökkääjä Dan LaCouturen, 27-vuotiaana NHL-kokoonpanon ulkopuolelle joutuneen Michael Wilsonin ja runkopuolustaja Janne Laukkasen kanssa. Toiseen suuntaan liikkuivat Rico Fata, Richard Lintner, Joel Bouchard ja Mikael Samuelsson sekä tukku käteistä.

Bouchard oli ennen treidiä hissin lailla NHL:n ja AHL:n välillä liikkunut puolustaja. Pensissä hän pääsi NHL-kokoonpanoon seitsemässä ottelussa, kunnes siirtyi vapaiden agenttien markkinoiden kautta takaisin Rangersiin.

Fata oli yksi 2000-luvun suurista lupauksista, joka ei koskaan lunastanut potentiaaliaan. Vuoden 1998 draftin kuudentena varattu kanadanitalialainen sai paljon mahdollisuuksia läpimurtoon, mutta joukkueen ylivoimaisesti hyytävimmän tehotilaston lukeman, -46, siivittämä 34 pisteen kausi 2003-04 oli ainoa, jona alle 20-vuotiaiden hopeamitalisti vuosimallia 1999 ylitti 20 pisteen rajapyykin NHL:ssä ja toinen yli kymmenen pisteen kausi.

2004-05 oli työsulkukausi, jonka Fata vietti sukunsa juurilla Italiassa, minkä jälkeen hän palasi pingviininuttuun 20 ottelun kiikaritehoilla. Tämä riitti Penguinsille, ja ammattilaisuransa HIFK-kauteen 2013-14 päättänyt hyökkääjä meni siirtolistan kautta Atlanta Thrashersiin.

Lintner oli Bouchardin tyylinen hissipelaaja 25 vuoden iässä. Ura Pohjois-Amerikassa loppui Penguins-paitaan, jossa 93 ottelun NHL-uran tuli 19 kappaletta lisää. NHL:n taakseen jätettyään slovakialainen kiekkokiertolainen pelasi Euroopassa viidessä eri maassa ja yhdeksässä eri joukkueessa vaihtaen työpaikkaa 12 vuoden aikana yhtä vaille joka kausi. Ahkerimmat Liigan seuraajat saattavat muistaa hänet SaiPan ja Lukon paidasta.

Samuelsson täydensi Kovalevista saadun käytännössä turhan vastineen. Ruotsalainen oli kyllä kolmoskorin hyökkääjä Rangersissä ennen treidiä, mutta uudessa joukkueessa 22 ottelussa pistetili karttui vain kahdella maalilla.

Niin turha Samuelsson ei ollut, etteikö hänestä olisi päässyt eroon. Kauden päätteeksi kesällä 2003 26-vuotias siirtyi saman vuoden kolmannen varausvuoron ja 2. kierroksen varausvuoron kanssa Panthersiin, joka suostui näillä ehdoilla luopumaan koko draftin ykkösvarauksesta ja 3. kierroksen varausvuorosta samassa varaustilaisuudessa.

Kolmannella kierroksella kykyjenetsijäosasto sai sulan hattuunsa, kun varattavaksi löytyi sen suositusten perusteella Daniel Carcillo. Hiljattain GM:ksi pestattu Ray Shero päästi kuitenkin yli 400 NHL-ottelua urallaan pelanneen pienikokoisen mutta erittäin piskuisen laiturin ilman yhtäkään peliä Penguins-paidassa.

Carcillon lisäksi Coyotesille annettiin helmikuussa 2007 vielä vuoden 2008 3. kierroksen varausvuoro. Tämä panostus tehtiin Georges Laraquen eteen.

Kovista nyrkeistään tunnettu Laraquen rooli oli suojella Penguinsin nuoria supertähtiä Sidney Crosbya ja Jevgeni Malkinia, joka oli juuri saapunut Pittsburghiin kaudelle 2007-08. Tehtäväänsä hän kerkesi vähän yli kauden aikana hoitaa 88 ottelun verran, kunnes Rangers hankki nyrkkihippasia harrastavan kanadalaisen vapaana agenttina oman tähtikatraansa suojaksi.

Ykkösvarauksensa Penguins käytti muuan Marc-Andre Fleuryyn. Flowerin piti olla ratkaisu pennsylvanialaisten maalivahtiongelmaan vanhuusvuosiinsa asti.

Alkuun siltä näyttikin. Fleury pelasi upean playoff-kevään 2008 ja torjui Stanley Cupin vuonna 2009.

2010-luvun taitteessa ja alussa Fleurylle syntyi kuitenkin keväisin sulavan maalivahdin maine. Vaikka maineelle oli lyhytaikaisesti perusteita, oli kanadalaiskassari saanut itselleen leiman, jota ei hyvilläkään otteilla pois huuhdottu.

Kun Pittsburghiin rantautui vielä nuori kukko Matt Murray, oli soppa valmis. Penguins särki Fleuryn sydämen jättäessään tämän vapaaksi vuoden 2017 laajennusdraftissa, jossa Vegas Golden Knights kaappasi ilomielin itselleen tulevan Vezina-voittajan, joskin vain kohdellakseen sympaattista herrasmiestä kaltoin vain muutama vuosi myöhemmin.

Penguinsin saavuttama hyöty: 26 kauden aikana 22 kertaa pudotuspeleissä, 32 voitettua playoff-sarjaa ja neljä Stanley Cupia. Penguinsiin siirtyneet pelaajat pelasivat treidiketjun seurauksena yhteensä 2810 ottelua NHL:ssä.

Treidin ulkopuolelta lisätyt palaset: Luc Robitaille, Sean Pronger, Chris Tamer, Dan LaCouture, Janne Laukkanen, Michael Wilson ja vuoden 2008 3. kierroksen varausvuoro.

Kumpi voitti?

Vaikea on sivuuttaa neljän Stanley Cupin Penguinsia. Se teki myös virheitä, etenkin Kovalevin, Carcillon ja Fleuryn kohdalla, mutta se saavutti kaksi menestyksen aikakautta, minkä saavuttamiseen tämä treidiketju vaikutti merkittävästi.

Huomion arvoista on myös se, ettei Pens joutunut käyttämään hirveää määrää varausvuoroja tai pelaajia tavoitteensa saavuttamiseen.

Hurricanes saavutti lopulta Stanley Cup -voiton, mutta sen piti panostaa siihen paljon enemmän kuin tässä treidiketjussa saamansa pelaajat ja varausvuorot. Whalersin olisi pitänyt saada enemmän irti yhdestä NHL-historian supertähdistä.