NHL:n suurlupaus Quinton Byfield latasi uransa avausmaalin – viime vuosikymmenen mestarijoukkue palaamassa hiljalleen huipulle?
Los Angeles Kings oli NHL:n yksi viime vuosikymmenen dynastioista, kun se nosteli Stanley Cup -pokaalia vuosina 2012 ja 2014. Näiden lisäksi joukkue pelasi useita pitkiä pudotuspelikesiä.
Noiden menestysvuosien jälkeen joukkueen käyrä on ollut alaspäin, eikä Kings ole saanut nauttia minkäänlaisesta menestyksestä. Nyt tuo käyrä näyttää kuitenkin taas ujosti ylöspäin.
Kings kellisti perjantain vastaisena yönä NY Islandersin 3-2 ja joukkue keikkuu Tyynenmeren divisioonassa kolmosena vain kolme pinnaa kärkeä perässä. Kauden 44 peliä ovat tuoneet 50 pinnaa.
Jotain Kingsin läpi sesongin jatkuneesta nousukunnosta kertoo se, että pisteettömien pelien tappioputkeen se ajautunut tällä kaudella vain kolmesti. LA todisti putkia tammikuun puolessa välissä, marraskuun puolessa välissä ja lokakuun puolen välin jälkeen.
Los Angelesin pelaamista kuvastaa hyvin se, että joukkue voittaa liki ottelusta toiseen laukaisutilaston vastustajasta riippumatta. Viime vuosina betonisena ja hitaana tutuksi tullut Kings on muuttunut roimasti nopeammaksi joukkueeksi.
Losangelesilaisjoukkueen prospect-pelaajia on yleisesti pidetty sarjan kärkipään niminä, ja yksi odotuksia tuoreeltaan lunastanut on Quinton Byfield. Vuoden 2020 kakkosvaraus latasi uransa avausmaalin kymmenennessä NHL-pelissään.
Näyttäisi siltä, että joukkuetta kaudesta toiseen reppuselänsä kantaneen Anze Kopitarin (13+25=38) vastuusta on pystytty leikkaamaan. Se on joukkueelle hyvä merkki.
– Tiesin yhden pakin iskevän päälle. Sain siihen kuitenkin vielä yhden potkun lisää ja kudin. Se meni reppuun, tunne oli hieno, ensiksi innostunut, mutta sitten tuuletuksia rajoittanut, nuorisokaartin suurlupaus Byfield sanoi NHL:n nettisivuilla.
Kingsin yllättävän toimivaa pakettia kuvastaa se, että mestaruuksien takuumies Drew Doughty saavutti hänkin rajapyykin. Kanukki pelasi jo uransa 1000:nnen ottelunsa tarunhohtoisessa – joukkueessa on uusia tulevaisuuden nimiä, mutta on myös peli-identiteetin taatusti osaavia konkareita.
– Voitto oli ainoa asia, joka minua kiinnosti. En halunnut rajapyykin häiritsevän ottelua. Tämä ei olisi voinut nyt sitten sujua paremmin, kanadalainen iloitsi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Vegas jää taakse – puolustajärkäle siirtyy Venäjälle!
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- NHL Draftissa muhii jättiyllätys – sensaationimi varataan ykkösenä? ”Ilmiömäinen vuosi”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- MoneyPuck laski NHL-seurojen playoff-todennäköisyydet – mestarisuosikilla karmea luku
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin