Edmonton Oilers on saanut huonoja uutisia ensi kauteen valmistuessa. Hyökkääjä Dylan Hollowayn sormivamma on huomattavasti odotettua pahempi.

Hollowayn peukalo murtui viime kaudella, ja Edmonton oletti hänen olevan pelikunnossa harjoitusleirillä. Kuntoutuminen on edennyt odotettua heikommin, eikä hyökkääjä pääse leirille osallistumaan, kertoo toimittaja Jim Matheson.

Vamma voi olla vakava myös loppu-uran kannalta.

– Murtunut veneluu, raportit kertovat. Todella hankala luu parantua ja tämä on todella huolestuttavaa, kommentoi Edmonton Journalin toimittaja Bruce McCurdy.

Hollowaylla ajateltiin olevan realistiset mahdollisuudet murtautua Edmontonin NHL-miehistöön. Viime kaudella hän iski yliopistosarja NCAA:ssa 23 matsissa hurjat tehot 11+23=35.

19-vuotias Holloway on Edmontonin ykköskierroksen varaus kesältä 2020.