Colorado Avalanchen nimi oli merkitty monien papereihin isoin kirjaimin NHL-kauden alla. Avsia saatettiin arvioida monissa piireissä jopa koko läntisen divisioonan voittajaksi, mutta nyt Colorado on ainakin sijoituksellisesti kaukana piikistä supertasaisessa lohkossa.

Avalanche taipui tiistaiyönä divarin häntäpään San Jose Sharksille murskaavasti 2-6, ja nyt joukkue keikkuu divisioonassa vasta neljäntenä. Toki totta on se, että ero kärkijoukkue Vegas Golden Knightsiin on vain neljä pinnaa. Toisaalta samalla sijoitus on kaikkea muuta, kuin mitä suuri yleisö uskalsi odottaa. Haastajat Los Angeles Kings ja Arizona Coyotes vaanivat vain pinnan ja kahden päässä.

Yön pelissä Avsin yksi epäonnen sotureista oli kiikareille jäänyt Mikko Rantanen, jonka kauden toinen kahden minuutin jäähy koitui lopulta valtavan isoksi. San Jose Sharksin parjattu ruotsalaispakki Erik Karlsson iski päätöserän rangaistuksen aikana kauden avausmaalinsa siirtäen haipaidat jo 4-2-johtoon. Kahden maalin johtonsa sössinyt Avs ei tuosta sillasta enää noussut.

Gazetten Kate Sheften mukaan Rantanen ei pitänyt tuomiosta lainkaan, vaan hän oli viestinyt jäähyaitiosta tuomarien suuntaan erimielisyytensä.

Kate Shefte

@KateShefte
"I respectfully disagree with that call," I believe Rantanen says from the penalty box. Sharks to the PP, leading 3-2.

– Karlssonin peli on perustunut hänen nopeuteensa. Ennen Karlsson oli nopeampi kuin kukaan muu, mutta nyt kaikki saavat hänet kiinni, ex-pelaaja Ray Ferraro oli noitunut aiemmin ruotsalaislehti Expressenin mukaan.

Kaukalossa peräti 21.14 minuuttia viilettäneen Rantasen tehotilasto näytti pelin päätteeksi lukemaa -1, maalia kohti suomalainen laukoi neljä kertaa. Taiston toisen sinivalkoisen pelaajan, eli Joonas Donskoi samat kategoriat olivat mallia 11.42, -1 ja 2.

Näet ottelun maalit ja tilastot tarkemmin täältä.