Tuleva NHL-kausi ei ole vielä saanut tarkkaa alkamispäivää. Usean lähteen mukaan taalaliiga olisi valmis aloittamaan tositoimet tammikuun puolivälissä pelaten noin 60 ottelua.

Pelaajayhdistys sekä NHL eivät ole kuitenkaan vielä yhteisymmärryksessä jokaisesta seikasta. Päänvaivaa aiheuttaa myös koronavirustilanne, sekä rajoitettu matkustaminen Kanadan sekä Yhdysvaltojen välillä.

Komissaari Gary Bettman paljasti tuoreessa haastattelussa, että sarja on valmis käyttämään myös väliaikaisia kuplaolosuhteita pakon edessä.

– Juuri nyt keskitymme vain siihen, että pelit alkaisivat. On selvää, että emme pysty pelaamaan täyttä runkosarjaa, mutta yritämme pelata mahdollisimman monta ottelua, Bettman kertoo NHL:n kotisivuilla.

– Saamme para-aikaa lääkettieteellistä ohjeistusta matkustamiseen liittyen. Pohdimme sitä, että pääsemmekö pelaamaan omissa halleissamme, vai joudummeko asettamaan väliaikaisia kuplia kauden aikana.

– Emme voi rankentaa runkosarjaa samalla tavalla, kuin viime pudotuspeleissä. Mutta on mahdollista, että joudumme sopeutumaan uusiin tilanteisiin Covid 19 -viruksen leviämisestä riippuen.

– Voi olla, että joudumme siirtämään osan joukkueista pelaamaan muualle. Jos usea joukkue ei voi pelata yleisölle, niin saatamme siirtyä kohti kuplaa.

NBA aloitti harjoituskautensa viime viikolla. Joukkueet aloittavat runkosarjansa 22.12. Suurin muutos maailman suosituimmalle koripalloliigalle on se, että Toronto Raptors pelaa kautensa Tampa Bayssa.