Seurapomolta radikaali uudistusehdotus NHL:n varauslottoon – ”Kiintoisa näkökulma”
TSN:n konkaritoimittaja Bob McKenzie kertoi erään NHL-seuran toimitusjohtajan heittäneen idean varauslotosta, jossa ensimmäinen varausvuoro arvottaisiin tasapuolisesti kaikkien 31 joukkueen kesken.
Niin sanottu ”draft lottery” -järjestelmä kehitettiin vuonna 1995 tasapäistämään liigassa kasvavia tasoeroja heikompien ja vahvempien joukkueiden välillä.
Järjestelmä toimii siten, että kaikki pudotuspelien ulkopuolelle jääneet 15 joukkuetta pääsevät mukaan painotettuun arvontaan, jolla päätetään ensimmäisten kierrosten kärkivarausvuorot.
Heikoiten runkosarjassa pärjänneellä joukkueella on suurin mahdollisuus voittaa. Parhaalla seuralla taas on luonnollisesti huonoin todennäköisyys napata huippuvaraus käsiinsä.
McKenzie kertoi nimettömäksi jättäytyneen NHL-seurapampun pohtineen uudistusta, jossa kaikilla joukkueilla olisi lähes yhtäläinen mahdollisuus voittaa varaustilaisuuden ensimmäinen vuoro. Tällöin loton painotus jäisi kokonaan pois.
Hieman vastaavaa järjestelmää kokeiltiin kerran aiemmin vuonna 2005, jolloin tuleva Stanley Cup -mestari, maailmanmestari ja olympiavoittaja Sidney Crosby varattiin Pittsburgh Penguinsin toimesta ensimmäisenä. Tuolloin joukkueilla oli yhdestä kolmeen palloa ja järjestys kääntyi päinvastaiseksi jokaisella kierroksella. Arvontaa tehtiin myös vain seitsemän kierrosta aiemman yhdeksän sijaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Vegas jää taakse – puolustajärkäle siirtyy Venäjälle!
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- Roope Hintz hurjassa vireessä – Miro Heiskasen temppu käynnisti tappelun
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!