Näkökulma: Hei, hei Brendan Leipsic – uhriutuminen ei enää auta

Washington Capitalsin hyökkääjä Brendan Leipsic paljasti oman arvonsa ihmisenä, kun hänen yksityisviestejään vuodettiin verkkoon. Niissä haukuttiin kaikki mahdolliset ihmiset kaikkein rumimmilla sanankäänteillä.
Voidaan turvallisesti sanoa, että Leipsicin NHL-ura päättyy tähän. Hän ei ole tarpeeksi hyvä jäällä, että hän pystyisi korvaamaan sillä sen, millainen ihmissaasta hän on jään ulkopuolella.
Leipsicin anteeksipyyntökään ei sisältänyt mitään muuta kuin uhriutumista ja sanahelinää. Hyökkääjä yritti piiloutua sen taakse, että yksityisviestit saatiin haltuun rikollisin toimin. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Leipsic ainoastaan näytti, millainen hän todellisuudessa on, kun hän saa puhua vapaasti.
Leipsicille ei kaukalossa hurraa enää kukaan – ellei hän sitten ole ottavana osapuolena tappelussa. Hei, hei Brendan Leipsic. Yksi kelvollinen NHL-ura sai päätöksensä.
NHL ansaitsee kehuja
Urheilupiireissä vallitsee ikuinen hyssyttely-kulttuuri. Omaa kaveria tai yhteisön jäsentä ei ikinä saa tuomita, sillä samalla voi tuomita osan katsojista ja karkottaa maksavia asiakkaita. Yksi esimerkki on NFL:ssä esiintyvä toistuva parisuhdeväkivalta, jonka jenkkifutisliiga korjaa aina valistuskampanjalla.
NHL on astunut asiassa esiin. Aiemmin tänä keväänä liiga kommentoi, että rasismilla ei ole tilaa jääkiekossa, eivätkä rasistit ole missään muodossa tervetulleita seuraamaan heidän tuotettaan.
Nyt NHL lyttäsi Leipsicin niin voimakkailla sanoilla kuin oli mahdollista ja samalla pysyä asiallisena: ”Tällaisille lausunnoille, asenteille ja käytökselle ei ole sijaa meidän liigassamme, ei väliä missä ne sanotaan.”
Nyt on NHL:n vuoro lunastaa lupauksensa ja viskata roskat pihalle.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Jesse Puljujärvelle näytettiin ovea NHL:ssä – pelikielto uhkaa
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- NHL-pelaajat äänestivät muotitietoisinta pelaajaa – kahdelle suomalaiselle kunniaa
- Jesse Puljujärvi heitettiin suihkuun NHL:ssä – katso kohauttanut tilanne
- Winnipeg Jetsille jättimenetys – Nikolaj Ehlersistä tipahti surkea uutinen
- Aleksander Barkov ehdolla palkinnon saajaksi – loisti myös pelaajayhdistyksen kyselyssä
- Gabriel Landeskogista tipahti iso uutinen
- Montrealin superlupauksella satumainen debyytti NHL:ssä – katso: syötti ja viimeisteli upeat maalit
- Kova kohtalo: Pittsburghilta lähtöpassit suomalaiselle NHL-hyökkääjälle
- Jesse Puljujärvi heitettiin suihkuun NHL:ssä – katso kohauttanut tilanne
- Tässä ketjussa Ivan Demidov debytoi NHL:ssä – Patrik Laine tiputettiin
- Atro Leppänen IS:lle: Näin NHL-sopimus syntyi
- Edmonton Oilers kiinnitti NHL-tähtipuolustajan veljen
- Gabriel Landeskogista tipahti iso uutinen
- Aleksander Barkov ehdolla palkinnon saajaksi – loisti myös pelaajayhdistyksen kyselyssä
- Tuomarit tekivät karmean mokan NHL:ssä – tilannehuone pelasti tilanteen
- Logan Couturen tilanteesta jysähti iso paljastus!
- Winnipeg Jetsille jättimenetys – Nikolaj Ehlersistä tipahti surkea uutinen