Edmonton Oilersiin hankittu viime kauden floppi ällistyttävässä vireessä – iski yöllä jo kauden kahdeksannen ja samalla historiallisen maalin

32-vuotias hyökkääjä James Neal veti viime kaudella Calgary Flamesissa riman alle pahasti. Vegas Golden Knightista saapunut kanukki viiimeisteli pitkän uransa heikoimmat runkosarjapinnat, kun 63 kamppailun saldo oli 7+12=19 (-5). Neljässä pudotuspeliottelussa pisteitä ei syntynyt sitten yhtään (-3).
Nyt Nealin arki luistaa täysin eri tavalla ja muutos menneeseen on ollut ällistyttävä. Pelaaja on takonut uuden työnantajansa, eli Edmonton Oilersin paidassa kuudessa pelissä huimat kahdeksan maalia. Kanadalainen on saavuttanut viime kauden maalimäärän siis jo nyt.
Oheiseen twiittiin ei ole huomioitu viime yön peliä.
Neal siirtyi alkaneeksi kaudeksi Oilersiin vaihtokaupassa, jossa Flames sai niin ikään surkeasti viime kaudella pelanneen, ja kaiken lisäksi kalliin Milan Lucicin. Ainakin Edmontonissa huimaan maalitehtailuun äityneelle pelaajalle kauppa oli näemmä onnistunut veto.
Tiistain vastaisena yönä Neal oli tass vedossa, kun hän osui Oilersin 1-3-tappiossa Chicago Blackhawksia vastaan. Kun hyökkääjä iski tuossa matsissa jo kauden kuudennen ylivoimamaalinsa, teki Neal historiaa.
Neal on ensimmäinen pelaaja sitten kauden 1986-87 ja Dino Ciccarellin, joka on onnistunut tekemään kuusi ylivoimamaalia joukkueensa kuudessa ensimmäisessä pelissä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Jesse Puljujärvelle näytettiin ovea NHL:ssä – pelikielto uhkaa
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- NHL-pelaajat äänestivät muotitietoisinta pelaajaa – kahdelle suomalaiselle kunniaa
- Jesse Puljujärvi heitettiin suihkuun NHL:ssä – katso kohauttanut tilanne
- Winnipeg Jetsille jättimenetys – Nikolaj Ehlersistä tipahti surkea uutinen
- Aleksander Barkov ehdolla palkinnon saajaksi – loisti myös pelaajayhdistyksen kyselyssä
- Kova kohtalo: Pittsburghilta lähtöpassit suomalaiselle NHL-hyökkääjälle
- Jesse Puljujärvi heitettiin suihkuun NHL:ssä – katso kohauttanut tilanne
- Gabriel Landeskogista tipahti iso uutinen
- Aleksander Barkov ehdolla palkinnon saajaksi – loisti myös pelaajayhdistyksen kyselyssä
- Tuomarit tekivät karmean mokan NHL:ssä – tilannehuone pelasti tilanteen
- Logan Couturen tilanteesta jysähti iso paljastus!
- Winnipeg Jetsille jättimenetys – Nikolaj Ehlersistä tipahti surkea uutinen
- NHL-pelaajat äänestivät muotitietoisinta pelaajaa – kahdelle suomalaiselle kunniaa
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Montrealin superlupauksella satumainen debyytti NHL:ssä – katso: syötti ja viimeisteli upeat maalit