Kiekkoraamattu arvioi: nämä 10 pelaajaa ehdolla NHL:n parhaaksi puolustajaksi – suomalaisnimi mukana!

Arvostettu The Hockey News -julkaisu ennakoi tuoreessa kirjoituksessaan pelaajat, jotka ovat potentiaalisimpia nimiä voittamaan alkavan NHL-kauden parhaalle puolustajalle jaettavan Norris-palkinnon.
Listan kymmenettä sijaa pitää hallussaan kaikki NHL-seuraajat ällikällä jo tulokaskaudellaan lyönyt Dallas Starsin Miro Heiskanen.
– Hänellä on ulottuvuutta, luistelutaitoa, peliälyä sekä kyky tehdä tulosta hyökkäyspäässä samalla, kun hän hoitaa kaikki puolustusvelvoitteensa. Hän oli tarpeeksi hyvä saadakseen kutsun tähdistöpeliin viime kaudella, eikä hän ole vielä edes lähelläkään huippuvuosiaan. Stars peluutti häntä jo viime kaudella 23.07 minuuttia ottelua kohti, mikä on paras tulokaspuolustajan lukema kuuteen vuoteen, kiekkoraamattu ylistää.
Myös pakkiparin mahdollinen vaihtuminen nostaa sivuston mukaan Heiskasen osakkeita.
– Hän pelasi viime kaudella lähinnä Roman Polakin parina, mutta Stephen Johns näyttäisi olevan valmis paluuseen missattuaan koko viime kauden. Hänen pitäisi ottaa paikka kahdesta kärkiparista, mikä nostanee myös Heiskasen pelin tasoa.
Suurimmiksi ennakkosuosikeiksi Norris-palkinnon saajaksi THN nostaa Victor Hedmanin, Brent Burnsin sekä John Carlsonin. Viiden kärkeen mahtuivat lisäksi Erik Karlsson sekä Roman Josi. Heiskasen edelle arvioissa kiilasivat myös Mark Giordano, Seth Jones, Morgan Rielly sekä P.K. Subban.
LUE MYÖS: Hurja väite! Pittsburgh-tähti Jevgeni Malkin syypää Phil Kesselin kauppaamiseen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- NHL julkisti ehdokkaat vuoden tulokkaan Calder-palkinnon saajaksi
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Miro Heiskasesta loistouutinen!
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Leijonien MM-järkäle rustasi NHL-sopimuksen!
- Jatkosopimus julki! Carolina Hurricanes kiinnitti tähtimaalivahtinsa
- NHL:n varauslotossa jysähti jymy-yllätys!
- Rob Blakelle lähtöpassit GM:n paikalta
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!