Huima paljastus: Vodka oli päättää Artemi Panarinin jääkiekkouran – ”Haluan korostaa: tämä on paha tarina”

New York Rangersiin kesällä siirtynyt venäläishyökkääjä Artemi Panarin on harvinaislaatuinen jääkiekkoilija, sillä hän uskaltaa jakaa suoria mielipiteitään sekä elämäänsä liittyviä asioita julkisesti.
Panarin nousi kesällä otsikoihin, kun hän kritisoi julkisesti Vladmir Putinia ja Venäjän hallintoa.
Muhkean 11,6 miljoonan dollarin palkan takaavan sopimuksen kesällä tehnyt supertähti on nyt tehnyt melkoisen kovan paljastuksen kouluaikojen hölmöilystään vodkan kanssa.
– Join raakaa vodkaa vuoden vanhempien jätkien kanssa – vietimme aikaa Podolskin keskustassa. Huikkasin pullosta hieman – silloin kokeilin sitä ensimmäisen kerran. Päädyin huonoon kuntoon, niin kuin kaverini myös. Kun lopetimme, menimme takaisin sisäoppilaitokseemme. Sanoin kaverilleni, että: ”meidän on pakko raitistua tästä.” Muistan kun menin huoneeseeni ja kuulin koputusta. Kaverini makasi lattialla vasara kädessään, kuka helvetti tietää miksi. En halunnut jättää häntä yksin, joten menin makaamaan hänen viereen. Sitten ovemme aukesi ja siinä oli opettajamme. Hän sanoi meille, että täällä haisee alkoholi. Hyppäsimme välittömästi ylös ja juoksimme puskiin piiloon. Sitten tajusimme, että jäimme jo kiinni, Panarin kertoi R-Sportin haastattelussa.
– Kaverini sanoi opettajalle, että: ”Kokeilimme kaljaa.” Ihan oikeasti, niin hän sanoi. Huoneemme oli täynnä opettajia ja he kysyivät: ”mitä oikein tapahtui?” Keksimme tarinan, että vanhemmat oppilaat olivat pakottaneet meidän juomaan tai muuten he olisivat ottaneet meidän kännykkämme, Panarin jatkoi.
Tapauksella oli rajut seuraukset, sillä kaikki alkoholia nauttineet oppilaat erotettiin jääkiekkoon panostavasta koulusta. Ainoastaan Panarin selvisi ilman pahoja seuraamuksia.
– He jättivät minut kouluun, koska olin lahjakas jääkiekossa. Koulun rehtori Sergei Nikolajevitsh uskoi minuun. Kiitos hänelle. Kaverini erotettiin koulusta, eikä hän ole pelannut jääkiekkoa enää pitkään aikaan. Älkää toistako virhettäni. Oikeastaan minutkin erotettiin aluksi, mutta sitten isoisäni saapui paikalle ja hän sai suostuteltua rehtorin muuttamaan mielensä. Haluan korostaa kaikille: tämä on paha tarina, Panarin sanoi.
LUE MYÖS: Artemi Panarin paljastaa – näin Ovetshkin, Malkin ja Datsjuk auttoivat: ”Silloin lopetin juomisen”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?