Kuusi vuotta kipujen kanssa riitti: Entinen New Jersey -maalivahti ottaa peliurallaan aikalisän – paljasti samalla uuden työnsä!

Viimeksi New Jersey Devilsin organisaatioon kuulunut maalivahti Eddie Läck siirtyy toistaiseksi sivuun tositoimista.
31-vuotias ruotsalainen kertoi ratkaisustaan Twitter-tilillään.
– Hyvät kannattajat ja ystävät. Kehoni ei mahdollista tällä hetkellä ammattilaiskiekon pelaamista, Läck toteaa päivityksessään.
Veskari kertoo pelanneensa lonkkakipujen kanssa viimeiset kuusi vuotta ja joutuvansa nyt ottamaan taukoa saadakseen rauhassa kuntoutettua itsensä. Läck toteaa tavoittelevansa edelleen tulevaisuudessa pelipaikkaa NHL:stä.
Kuntouksen ohella Läck kertoo myös jatkavansa työskentelyä kiekon parissa. Hän ilmoittaa toimivansa jatkossa Arizonan yliopistojoukkueen maalivahtivalmentajana.
– Rakastan tätä lajia ja olen innoissani voidessani jakaa omalta ammattilaisuraltani karttunutta tietoa, Läck toteaa.
Kokenut vahti on pelannut Pohjois-Amerikassa kaudesta 2010-11 lähtien ja edustanut NHL-tasolla Devilsin lisäksi Vancouver Canucksia, Carolina Hurricanesia ja Calgary Flamesia yhteensä 144 ottelun verran.
Hän kuului Ruotsin MM-kultaa 2017 voittaneeseen joukkueeseen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL:ssä jysähti: päävalmentajapotkut!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”