Suomalainen liigataituri yllättäen lähelle NHL:n portteja – NY Islanders kutsui leirille: ”En ehtinyt oikein edes miettimään”
Liigajoukkue Lahden Pelicansissa ihastuttanut ja näppäristä käsistään tutuksi tullut hyökkääjä Severi Lahtinen on lähempänä NHL:n portteja kuin koskaan aiemmin.
Vantaalla syntynyt ja Orimattilassa lapsuutensa viettänyt pelaaja pääsi kesällä käymään rapakon takana NHL-ympyröissä. NY Islanders kutsui hänet näyttämään taitojaan joukkueen ja AHL:ssä pelaavan Bridgeport Sound Tigersin pampuille.
Liigan puolella runkosarjan 50 ottelussa tehot 5+17=22 iskenyt Lahtinen kertoo NHLSuomi-sivustolle, että lähtö meren taakse tuli nopeasti.
– En ehtinyt oikein edes miettimään. En välttämättä tänä vuonna odottanut tätä sillä tavalla kuin varausikäisenä, kuudessa pudotuspeliottelussa kolme syöttöpinnaa saalistanut 20-vuotias Pelicans-hyökkääjä miettii.
Suomalaista ja pohjoisamerikkalaista kiekkoa vertailtaessa puhe kääntyy hyvin usein kaukaloiden kokoihin. Askit ovat meren takana kapeampia, mutta…
– Minusta tuntui, että olisi ollut jopa enemmän aikaa. En tiedä, miksi niin. Etäisyydet ovat pienemmät, kudit lähtevät periaatteessa lähempää maalia, Lahtinen arvelee.
Suomalainen ja leirin muut pelaajat pääsivät toki jäille, mutta kuului ohjelmaan muutakin.
– Alussa oli lääkärintarkastuksia ja kävimme syömässä. Tutustuimme myös valmentajiin, koppiin ja kavereihin. Sain unirytmiäkin kuntoon.
– Silloin tiistaina ja keskiviikkona olimme aamulla jäillä ja lisäksi meillä oli joitakin testejä. Torstaina oli neljällä neljää vastaan kunnon pelit, Yankeesin baseball-pelin aitiosta nähnyt Lahtinen selittää kesä-heinäkuun taitteessa järjestetystä leiristä.
– Perjantaina oli normitreenit. Illalla kävimme syömässä. Lauantaina oli viisi vastaan viisi -peli. Se oli normimatsi, kolme 20 minuutin erää.
Paluumatka kotiin ei mennyt aivan nappiin.
– Sunnuntaina olin Helsingissä. Lontoossa myöhästyin jatkolennolta. Jouduin venailemaan vähäsen, mutta selvisin hyvin himaan.
Mutta mitäpä Islesin kutsu käytännössä tarkoittaa?
– Ensi kausi merkkaa varmaan aika paljon. He varmaan ottavat minut erityistarkkailuun ja tulevat katsomaan pelejä. Kyllä tällaisesta saa aina motivaatiota ja intoa lisää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään