Rasmus Ristolainen huippumielenkiintoisen siirtohuhun kohteena – Lähde: Molempien kannalta nerokas ratkaisu!

Buffalo Sabres hankki muutama päivä sitten leveyttä puolustukseensa treidaamalla lähes neljä miljoonaa dollaria kaudessa tienaavan puolustaja Colin Millerin Vegas Golden Knightsista.
Siirtohuhut joukkueen suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen ympärillä saivat nekin lisää vettä myllyynsä välittömästi Miller-treidin julkistamisen jälkeen.
Sisäpiiritoimittaja John Vogl uskoo Ristolaisen joutuvan viimeistään Millerin tulon myötä siirtonappulaksi ennen tulevaa kautta. Toimittaja nostaa esille skenaarion, jossa laadunpuutteesta hyökkäyksessään kärsivä Sabres kauppaisi Ristolaisen Toronto Maple Leafsiin vaihdossa keskushyökkääjä Nazem Kadriin.
Kadri on Leafsin keskushyökkääjähierarkiassa tukevasti kolmossentterin paikalla kahden megatähden, Auston Matthewsin ja John Tavaresin viedessä suurimman vastuun hyökkäävissä kentällisissä. Sabresissa Kadrille puolestaan olisi tarjolla rooli top-6:ssa, toisin sanoen kahdessa kärkikentällisessä. Ristolainen puolestaan toisi leveyttä Leafsin parjattuun alakertaan.
Kadri iski viime kaudella rooliinsa nähden 73 peliin varsin mukavat tehot 16+28=44. 28-vuotias kanukki olisikin melkoinen lisä Sabresin kakkossentteriksi ja Jack Eichelin taustalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Floridan päävalmentaja kertoi hyviä uutisia suomalaispelaajista
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- NY Islanders teki kaksi kiinnitystä – lähes tuhannen ottelun konkari jatkaa
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Näin pelataan: Tässä Stanley Cup -finaalien aikataulu
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Seattle Kraken teki valintansa – tässä uusi päävalmentaja
- Carolina-fanit raivoissaan suomalaistähdelle: ”Hankkiutukaa hänestä eroon”
- Pohjois-Amerikasta huimaa ylistystä Aleksander Barkoville – pesee jopa McDavidin ja MacKinnonin?
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Lähde: Minnesotan tähtihyökkääjä myynnissä – hylkäsi rahakkaan tarjouksen
- Dallasin kausi päätökseen – tekikö valmennus valtavan virheen?
- Aleksander Barkovilta maaginen temppu – Florida jatkaa Stanley Cup -finaaliin!
- Washington Capitalsilta erikoinen ulostulo Aleksandr Ovetshkinin uran jatkosta
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”