Pitkäaikainen NHL:n tuomarien yhdistyksen johtaja ja NHL:n tuomaritoiminnan johtaja Dave Newell on menehtynyt.

Kollegansa kuolemasta ilmoitti entinen NHL-tuomari Kerry Fraser, jonka mukaan Newell taisteli aina pienen ihmisen oikeuksien puolesta miettimättä omaa etuaan.

– Saimme kuulla erittäin surullisen uutisen rakkaan ystävämme ja entisen kollegamme Dave Newellin kuolemasta. Hän oli rohkea ja epäitsekäs johtaja pitkäaikaisena NHL-tuomareiden yhdistyksen presidenttinä, Fraser kirjoitti.

Newellin kuolinsyytä ei ole toistaiseksi julkistettu.

Konkarituomari toimi liittotehtäviensä lisäksi urallaan myös NHL:n avustavana tuomaritoiminnan johtajana. Hänen tehtävänään oli etsiä ja kouluttaa uusia tuomarilupauksia Pohjois-Amerikan kärkiliigoihin.

– Minun tarvitsee vilkaista kaveria jäällä vain kerran nähdäkseni, onko hänestä ammattilaistuomariksi. Jolle kulle voi opettaa luistelua, sijoittumista ja sääntöjä. Kenellekään ei voi kuitenkaan opettaa harkintakykyä, maalaisjärkeä ja vuorovaikutusta pelaajien kanssa. Nämä ominaisuudet erottavat huipputuomarit muista, Newell valotti itse omaa filosofiaansa vuonna 2011 After The Whistle -julkaisun haastattelussa.

Kerry Fraser

@kfraserthecall
We are deeply saddened 2learn of the passing today of dear friend & former colleague, NHL Referee Dave Newell. Dave was a courageous, selfless leader as longtime President of the NHLOA. ‘Newts’ stood tall 4what was right & fought for the little guy regardless of personal cost. ❤️