Mikko Rantanen kipusi jo 40 tehopisteeseen – Pekka Rinne: ”Heidän ketjunsa on NHL:n paras”
Colorado Avalanche nappasi ison päänahan viime yön NHL-kierroksella, kun se kaatoi Nashville Predatorsin vieraspelissään maalein 2-3. Avalanchen edellinen runkosarjavoitto Nashvillestä on maaliskuulta 2016.
– Tämä oli meille iso voitto, sillä meillä on ollut täällä (Nashvillessä) aiemmin vaikeaa. Jos haluamme sinnitellä ja nousta sarjataulokossa, niin silloin meidän on selätettävä muutamia sellaisia joukkueita, joiden kanssa meillä on ollut vaikeuksia. Nashville on yksi niistä. Pidin todella paljon pelistämme tänään, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar tuumaili NHL:n verkkosivuilla.
Coloradon suurin syömähammas oli tuttuun tapaan sen ykkösketju (Gabriel Landeskog-Nathan MacKinnon-Mikko Rantanen). MacKinnon naulasi kaksi maalia, joissa Rantanen toimi molemmissa ykkössyöttäjän roolissa. Suomalainen viilettää NHL:n pistepörssin kärjessä tehoin 10+30 (40).
– Rantanen rakentaa peliä todella hyvin. Hän on käsittämätön syöttelijä. Hän löytää minut paikasta kuin paikasta. Toisessa maalissani hän tiesi, että leikkaan keskelle. Odotin vain, että hän näkee minut, MacKinnon ylisti 22-vuotiasta Rantasta.
Avalanchen ykkönen on tulittanut kuluvalla kaudella jo hurjat 103 tehopistettä (Rantanen 40, MacKinnon 37 ja Landeskog 26). Vastustajat tiedostavat sen, mitä heillä on vastassaan. Pysäyttäminen vaatii kuitenkin täyden 60 minuutin onnistumisen.
– Valmistaudumme aina huolellisesti. Kun katsoo heidän (Avalanche) pelaajiaan, niin heiltä löytyy valtavasti lahjakkuutta. Juuri nyt heidän ykkösketjunsa on NHL:n paras. Näitä kavereita varten täytyy aina valmistautua. He saavat luotua tilanteita tyhjästä. Aivan kuten tänään, Predatorsin suomalaisvahti Pekka Rinne totesi.
NHL:n torjuntatilastoja (torjuntaprosentti 93,8, päästettyjen maalien keskiarvo 1,77) dominoiva Rinne esitti kamppailussa useita huippupelastuksia, mutta kaikkea hänkään ei onnistu pysäyttämään. Torjuntoja kempeleläiselle merkittiin 22 kappaletta.
Voittomaalin ottelussa tälläsi kanadalaishyökkääjä Tyson Jost.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Roope Hintz hurjassa vireessä – Miro Heiskasen temppu käynnisti tappelun
- Kaapo Kakko huhujen kohteena NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- IS: Jesse Puljujärveltä yllättävä paljastus Patrik Laineeseen liittyen
- Vegas jää taakse – puolustajärkäle siirtyy Venäjälle!
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Boston Bruinsin kovanaama kiinnostaa muita NHL-seuroja – treidi edessä? ”Saavat läjäpäin puheluja”
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- NHL Draftissa muhii jättiyllätys – sensaationimi varataan ykkösenä? ”Ilmiömäinen vuosi”
- MoneyPuck laski NHL-seurojen playoff-todennäköisyydet – mestarisuosikilla karmea luku
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”