Kova arvio! Suomalaistähti nappaa NHL-ykkösvahdin paikan jo ensi kaudella: ”Rohkea ennuste”
Korkealle arvostettu kiekkosivusto The Hockey News arvioi tuoreessa julkaisussaan NHL:n kakkosvahteja, joilla on mahdollisuus kiriä joukkueidensa ykkösiksi alkavalla kaudella.
Joukkoon mahtui yhteensä viisi veräjänvahtia, joista yksi oli suomalaistähti Juuse Saros.
Forssalainen allekirjoitti kesällä Nashville Predatorsin kanssa kolmevuotisen, vuosipalkaltaan 1,5 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen. Saroksesta odotetaan seuran ykkösvahtia heti ensi kauden jälkeen, kun Predators-ikoni Pekka Rinteen nykyinen sopimus tulee päätökseen. ”Vallankaappaus” saattaa tosin tapahtua sitäkin aikaisemmin, uskoo The Hockey News.
– Rohkea ennuste? Toki, mutta minulla on sellainen tunne, että tulevasta kaudesta tulee Sarokselle eräänlainen siirtymävaihe Nashvillen tolppien väliin. Etenkin, kun pitkäaikainen ykkösvahti Rinne pelaa sopimuskautensa viimeisen vuoden. Hän täyttää marraskuussa 36 vuotta ja Predators haluaa todennäköisesti nähdä, mihin 23-vuotias Saros kykenee raskaampi taakka selässään, The Hockey Newsin toimittaja Jared Clinton arvioi.
Viime kaudella Sarokselle kertyi 26 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 92,6. Pudotuspeleissä (4 ottelua) hän pysäytti kiekkoja puolestaan huimalla 95,2 prosentin varmuudella.
Muut maalivahdit, joiden The Hockey News uskoo nappaavan ykkösvahdin viitan ovat:
– Keith Kinkaid, New Jersey Devils
Nykyinen ykkösvahti: Corey Schneider
– Jonathan Bernier, Detroit Red Wings
Nykyinen ykkösvahti: Jimmy Howard
– Petr Mrazek, Carolina Hurricanes
Nykyinen ykkösvahti: Scott Darling
– Philipp Grubauer, Colorado Avalanche
Nykyinen ykkösvahti: Semjon Varlamov
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan