Joni Ortion NHL-taival päättyi kysymysmerkkeihin – ura jatkuu KHL:ssä: ”Se mitä tapahtui, tapahtui”
Maalivahti Joni Ortio pelasi Calgary Flamesin organisaatiossa vuosina 2013-2016, mutta todellinen läpimurto jäi lopulta tekemättä.
Tuona aikana Ortion tilille kertyi vain 37 NHL-ottelua ja kolme vuotta vierähti suurimmaksi osaksi farmissa. Pelit Calgaryssä päättyivät lopulta kysymysmerkkeihin.
– Kauden 2015-16 jälkeen minulle kerrottiin, että Calgaryn johto haluaa uusia sopimukseni. Mutta sitten he erottivat Bob Hartleyn, joka toimi tuolloin Flamesin päävalmentajana. Ehkä organisaatioon oli juuri sillä hetkellä tulossa muutoksia. En edes tiedä, minkä takia minut lopulta hyvästeltiin. Joka tapauksessa se mitä tapahtui, tapahtui, Ortio pohti perjantaina KHL:n verkkosivuilla ilmestyneessä julkaisussa.
Ortio siirtyi Calgarystä SHL-joukkue Skellefteå AIK:n riveihin, jossa hän pelasi edelliset kaksi vuotta. Ensi kaudella mies pääsee jälleen uudenlaisten haasteiden pariin, kun hän jatkaa uraansa KHL:ssä, Vitjaz Podolskin väreissä.
– Tulin tänne vasta viikko sitten ja kaikki tuntuu hienolta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja organisaatio on loistava. Kun tajusin, että Vitjaz haluaa tehdä sopimuksen kanssani, soitin Harri Säterille, jonka kanssa pelasin maajoukkueessa. Hän pelasi täällä taannoin kolme vuotta. Harri ei sanonut Podolskista yhtään huonoa sanaa ja se vahvisti lopulta päätökseni, Ortio sanoi.
– KHL on maailman toiseksi paras liiga. Uskon, että tulen pärjäämään täällä hyvin. Minulle tämä on todella hyvä haaste. Haluan menestyä pelaajana yhtä hyvin kuin Säterikin aikoinaan. Meidän tulee pelata joukkueena hyvin päästäksemme pudotuspeleihin. Tavoite on hyvin selkeä – meidän täytyy voittaa pelejä. Meillä on hyvä joukkue, joka on nopea, iso ja vahva.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin
- NHL:ssä tehtiin historiaa – kiinalaissyntyiselle pelaajalle sopimus!
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Roope Hintz hurjassa vireessä – Miro Heiskasen temppu käynnisti tappelun
- Kaapo Kakko huhujen kohteena NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- IS: Jesse Puljujärveltä yllättävä paljastus Patrik Laineeseen liittyen
- Vegas jää taakse – puolustajärkäle siirtyy Venäjälle!
- Jesse Puljujärvi vaikeuksissa – Sidney Crosbylta upea ele: ”Mahtavaa johtajuutta”
- Väite kulisseista: Rangers-pelaajat palaverissa – GM halutaan pihalle!
- Boston Bruinsin kovanaama kiinnostaa muita NHL-seuroja – treidi edessä? ”Saavat läjäpäin puheluja”
- NHL Draftissa muhii jättiyllätys – sensaationimi varataan ykkösenä? ”Ilmiömäinen vuosi”
- MoneyPuck laski NHL-seurojen playoff-todennäköisyydet – mestarisuosikilla karmea luku
- Toimittaja: Nashville etsii vahvistusta kahdelle pelipaikalle – jättipalkkainen sentteri kiikarissa
- Ismo Lehkoselta shokkiarvio Carolina Hurricanesista: ”Tiukkaa päästä pudotuspeleihin”