NHL-ura paketissa? Kari Lehtoselle sataa murskakritiikkiä – NHL-toimittaja: ”Hän romahti maaliskuussa”

Kari Lehtonen. Mikä lie 34-vuotiaan konkarivahdin kohtalo?
”Kärppä” on edelleen rajoittamaton vapaa agentti (UFA), mutta ilmeisesti kiinnostus helsinkiläistä kohtaan on karissut minimiin. Ymmärtäähän sen. Lähes kaikki NHL-joukkueet ovat jo kiinnittäneet maalivahtitandeminsa tulevaa kautta varten. Ottajat ovat yksinkertaisesti vähissä.
Monet asiantuntijat pitävät Lehtosta edelleen parhaista markkinoilla olevista maalivahdeista, mutta kaikki eivät ole kuitenkaan samaa mieltä.
– Lehtonen saattaa tilastojensa puolesta näyttää parhaalta vaihtoehdolta, mutta hän ei ole. Ensinnäkin, hänen alivoimaprosenttinsa oli karmea, joka saattaa johtua joko hänestä itsestään tai hänen edessään pelanneesta puolustuksesta. Toiseksi, hän romahti maaliskuussa, kun Dallas (Stars) nojautui häneen. Hänen saldonsa oli 3-8-2, ja hän päästi keskimäärin yhden ylivoimamaalin jokaisessa ottelussa, The Athletic -lehden NHL-toimittaja Jonathan Willis tykitti viime viikkoisessa julkaisussaan.
Lehtonen sai maaliskuussa loistavan näyttöpaikan sen jälkeen, kun Dallasin ykkösvahti Ben Bishop loukkaantui. Starsilla oli vielä mahdollisuus kivuta pudotuspeleihin, mutta loppukauden rämpiminen murskasi lopulta joukkueen unelman. Moni osoitti syyttävällä sormella Lehtosta, vaikka todellisuudessa Dallas sähläsi joukkueena mahdollisuutensa.
Kuka on Willisin mielestä sitten paras vaihtoehto vapailta markkinoilta?
– Steve Mason. Hänen starttinsa Winnipegissä (Jets) oli kivinen, eikä hän saanut ikinä mahdollisuutta voittaa ykkösvahdin titteliä takaisin mahtavalta Connor Hellebuyckilta. Mason kärsi useista loukkaantumisista, jotka romuttivat hänen kautensa. Hän on hyvä vaihtoehto, mutta hänen terveytensä on suurin kysymysmerkki.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Utah rysäytti taas: Kahdelle runkomiehelle rahakkaat jatkosopimukset
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!