Onko tässä Suomen kovin Capitals-fani – varoitti naapureitaan jo etukäteen yön ”mielipuolisesta karjumisesta”!

Jääkiekko herättää suomalaisissa valtavia intohimoja, kuten esimerkiksi jokakeväisten MM-karnevaalien aikaan saadaan huomata.
Myös maailman kovin jääkiekkoliiga NHL saa monien suomalaisten sykkeen nousemaan. Tuhansilla suomalaisilla on suosikkijoukkueensa, jonka edesottamuksia seurataan yökaudet.
Joillakin kannattaminen on totisempaa kuin toisilla. Esimerkiksi Ville Saukkola -niminen kiekkofani on asiassaan ilmeisen intohimoinen.
Saukkola kannattaa Washington Capitalsia. Ja ensi yönä Capitalsilla on mahdollisuus varmistaa seuran historian ensimmäinen Stanley Cup.
Silloin Saukkola ei pystyisi hillitsemään itseään – tai näin hän ainakin itse arvelee.
Saukkola julkaisi twitterissä kuvan, jonka oli laittanut kerrostalonsa rappukäytävän ilmoitustaululle etukäteisvaroitukseksi rapun muille asukkaille.
– Ottelu polkaistaan käyntiin klo 03:00, josta eteenpäin asunnostani saattaa kuulua jo epämääräistä örinää & puhinaa. Mikäli Capitals tosiaan onnistuu VGK:n jo tänään kukistamaan, olen syvästi pahoillani jo etukäteen asunnostani kuuluvasta mielipuolisesta karjumisesta, Saukkola varoitteli.
– Yritän pitää desibelit maltillisen kurissa, ainakin jonkin aikaa. Poistun myös todennäköisesti Tarhurintielle melko aikaisessa vaiheessa riehumaan, jonka jälkeen suuntaan kohti toria, Saukkola suunnitteli.
Saukkolan kieli poskessa tehty varoitus on uponnut twitter-kansaan hyvin, sillä se oli kello 22.30 saanut yli 200 tykkäystä. Se on paljon siihen nähden, että Saukkolalla on 151 seuraajaa.
Aamulla tiedetään, moniko seuraa Saukkolaa torille Stanley Cup -juhliin – jos niihin on aihetta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Roope Hintzin hirmuvire sai jatkoa! On koko NHL:n kuumin pelaaja
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla