Flyers-fanit huusivat kilpaa valmentajalle potkuja – legendaarisen Ron Hextallin reaktio tyrmistytti
Philadelphia Flyes hävisi viime yönä jo yhdeksännen ottelunsa putkeen ja hyvän kauden alun jälkeen joukkue on valahtamassa NHL:n häntäpäähän.
Kausi on sinällään vielä pelastettavissa, sillä runkosarjasta on takana vasta reipas neljäsosa ja ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on tässä vaiheessa ”vain” kuusi pistettä.
Joukkueen suunta on kuitenkin kaikkea muuta kuin oikea ja viime yön kotiottelu San Jose Sharksia vastaan olikin monella tapaa pohjanoteeraus: joukkue oli totaalisen haluton, mistä kertoo muun muassa se, että 1-3-tappioasemassa se sai päätöserän ensimmäisten 15 minuutin aikana ainoastaan yhden laukauksen kohti Sharks-maalia.
Omien fanien buuaukset ovatkin tulleet viime aikoina tutuiksi Flyers-pelureille, mutta nyt yleisössä mentiin asteen verran pidemmälle: fanien epäsuosiossa jo pitkään olleelle päävalmentaja Dave Hakstolille vaadittiin rytmikkäiden huutojen saattelemana potkuja.
Flyers-valmentajan potkuja pidettiinkin erittäin potentiaalisena vaihtoehtona jokaisella muulla suunnalla, paitsi nähtävästi siellä, jossa asioista päätetään. Pennsylvanialaisseuran GM Ron Hextall laukoi nimittäin varsin erikoisia kommentteja seuran tilanteesta.
– Itse asiassa kauden alusta alkaen katsottuna, olen melko tyytyväinen siihen, miten joukkueemme on pelannut – samoin kuin näiden yhdeksän ottelun osalta, Hextall totesi ottelun jälkeen NBC Sportsille.
– Tänään meillä vain loppui energia hieman kesken. Toki myöskään viime aikojen tulokset eivät ole olleet hyviä. Olemme ansainneet enemmän, mutta emme ole saaneet sitä. Meidän on vain löydettävä oikea tapa.
[readmore from=”suomalaiset”]
Hextallin kommenttien jälkeen Flyers-fanit ovat haukkuneet häntä somessa sankoin joukoin muun muassa ”harhaluuloiseksi” ja vaatineet niin ikään myös hänelle kengän kuvaa takamukseen.
Toisaalta taas kysymys kuuluu: Ajatteleeko Hextall oikeasti näin? Toimittaja Frank Seravalli nimittäin raportoi Flyers-maalivahtilegendan riehuneen ottelun jälkeen, kuten parhaina päivinään tolppien välissä.
– Tämä on v*tun häpeällistä. Jesus f*cking Christ!, Seravalli kertoo Hextallin huutaneen pukuhuoneessa ja paiskanneen oven voimalla perässään kiinni.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään