GMGM nostaa jälleen päätään – hyvä vain huono ratkaisu epätoivoisessa tilanteessa?

Lokakuu oli Vegas Golden Knightsille yhtä iloa ja surua. Se nimittäin aloitti kautensa laajenusjoukkueeksi historiallisen hyvin, mutta se toi mukanaan myös ongelmia.
Nimittäin ensiksi ykkösvahtina toiminut Marc-Andre Fleury kärsi loukkaantumisen, minkä johdosta Vegasin alamäen piti alkaa. Kakkosvahdiksi kesken alkukauden hankittu Malcolm Subban oli kuitenkin maalillaan vakuuttava, mutta myös hän loukkaantui. Tässä vaiheessa alamäki oli väistämätön.
Kolmosvahti Oscar Dansk löi kuitenkin kaikki ällikällä, mutta, yllätys yllätys, hänkin loukkaantui. Nyt ei enää nähty muuta vaihtoehtoa, kuin alamäen alkaminen.
Vegasin nelosvahtina toimivaa Maxime Lagacea on nimittäin luonnehdittu joissakin raporteissa ”huonoksi AHL-vahdiksi”. Se on myös näkynyt tilastoissa, sillä reilun kahden ottelun jälkeen hänellä ei ole yhtään voittoa ja hänen tilastonsa ovat 85,5/4.58.
Voit lukea Vegasin heikosta tilanteesta lisää täältä.
Fleury kärsii tällä hetkellä aivotärähdysksestä ja Subban sekä Dansk alavartalovammoista. Jokaisen loukkaantumisen tila on tällä hetkellä day-to-day, joten paluut saattavat olla lähellä tai kaukana – kukaan ei tiedä.
Joten kaikista luonnollisin vaihtoehto olisi hankkia jostakin halpaan hintaan edes hiukan luotettavampi maalivahti, kuin Lagace, mutta seuran GM:nä toimiva George McPhee aikoo pitää päänsä.
[readmore from=”siirtomarkkinat”]
– Me menemme näillä, mitä meillä on, ”GMGM” uhosi The Las Vegas Review-Journalin mukaan.
Tässä vaiheessa pitää muistaa, että kyseessä ei ole Vegasin alkukauden ainoa ongelma, mitä tulee pelaajateknisiin asiohin. Se on nimittäin pissinyt omiin muroihinsa myös Vadim Shipachyovin suhteen, josta piti tulla seuran ensimmäinen todellinen ykkössentteri.
McPheellä on ollut tapana suututtaa seuran faneja myös aiemmin. Hänen merkittävin kauppansa nähtiin miehen Washington Capitals -ajoilta, kun hän kauppasi Filip Forsbergin Nashville Predatorsiin, saaden vaihdossa Martin Eratin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä