Eikö tälle Vegasin mahtivireellä ole mitään rajaa? Iski 7, sensaatiovahdille nollat – Haula maalasi (VIDEO)

Vegas Golden Knights on nyt pelannut seurahistoriassaan yhdeksän ottelua ja se on täysin käsittämättömästi voittanut niistä yhtä vaille kaikki.
TSN:n huippuarvostettu toimittaja Bob McKenzie on vuosikymmeniä kestäneellä urallaan todennut useaan otteseen, ettei NHL:n runkosarjan kahdesta ensimmäisestä viikosta kannata päätellä oikeastaan mitään, mitä tulee joukkueiden keskinäisiin voimasuhteisiin.
Sen sijaan hänen kokemustensa mukaan kolmas viikko alkaa antaa jo osviittaa ja neljäs viikko kertoo todellisen kuvan.
Moni varmasti ajatteli juuri Golden Knightsin kohdalla, että kyse oli alkuhuumasta, kun joukkue marssi alkuun voitosta voittoon. Lopulta todellisuuden uskottiin iskeneen vasten kasvoja, kun historiansa neljännessä ottelussaan se hävisi kotona Detroit Red Wingsille 3-6-lukemin.
Vaan mitäpä vielä, sen jälkeen nevadalaisseura on voittanut neljä ottelua putkeen, eikä hidastumisesta ole tietoakaan.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä joukkueen mahtivireen joutui kokea vieraaksi saapunut Colorado Avalanche, sillä VGK kuritti vastustajiaan peräti 7-0-lukemin.
Isänniltä kahden tehopisteen iltaa viettivät David Perron (1+1), James Neal (1+1) Cody Eakin (0+2) sekä Nate Schmidt (0+2). Myös kaukaloihin loukkaantumisensa jälkeen palannut suomalaishyökkääjä Erik Haula onnistui maalinteossa, kun hän viimeisteli joukkueensa kuudennen osuman ylivoimalla päätöserässä.
Vielä avauserän jälkeen tällaisia murskajaisia ei osannut kuvitella yksikään, sillä Avalanche hallitsi ottelutapahtumia niukasti ja tilanne taululla oli ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen 0-0. Toiseen erään Golden Knights tykitti kuitenkin neljä häkkiä, ja vaikka kokonaisuudessaan laukaukset menivät vieraille 32-21, ei voittajasta ollut minkäänlaista epäselvyyttä.
Maali-iloittelusta huolimatta ottelun ehdoton ykköstähti oli NHL-uransa ensimmäisen nollapelinsä pelannut ruotsalaisvahti Oscar Dansk, joka siis pysäytti kaikki 32 häntä kohti ammuttua laukausta.
[readmore from=”suomalaiset”]
Vielä vajaa viikko sitten Dansk ei ollut pelannut ainoatakaan NHL-ottelua, mutta Marc-Andre Fleuryn ja Malcolm Subbanin loukkaantumisten myötä hän kantaa nyt torjuntavastuun Syntisessä kaupungissa.
Tähän mennessä hän on pelannut reippaat kaksi ottelua, kohdannut niissä 74 laukausta ja päästänyt selkänsä taakse ainoastaan kolme kutia. Viime yön näytöksen jälkeen hänen torjuntaprosenttinsa onkin huikea 96,10.
Puheet siis uuden maalivahdin hankkimisesta voitaneen lopettaa viimeistään tässä vaiheessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Roope Hintzin hirmuvire sai jatkoa! On koko NHL:n kuumin pelaaja
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla