Flyers-valmentajalle vaaditaan potkuja, haasto johti tappioon – ”Et pe***le haasta ollessasi jo alivoimalla”

Philadelphia Flyers ja Nashville Predators tarjoilivat viime yönä vähintäänkin yhden kuluvan NHL-kauden viihdyttävimmistä otteluista.
Kaikki käynnistyi kotijoukkueena toimineen Predatorsin ikimuistoisesta illasta, kun Bridgestone Arenan kattoon nostettiin viime kauden Läntisen konferenssin mestaruusviiri. Tämä näkyi myös ottelun alkuhetkillä ja ensimmäisten 25 minuutin aikana isännät karkasivat ottelussa 3-0-johtoon.
Flyers kuitenkin kipusi takaa rinnalle ja ohitse, karaten jo 5-3-johtoasemaan, mutta mitäpä vielä – Predators kavensi ensiksi hyvin nopeasti ja se pääsi ottelun loppuhetkillä täyden kahden minuutin ajaksi kahden miehen ylivoimalle. Otettuaan vielä Pekka Rinteen pois maaliltaan, se pääsi myllyttämään tasoitusosuman 6 vs. 3 -ylivoimalla.
Tasoitusmaalin jälkeen koittikin sitten se kaikkein dramaattisin hetki. Flyers-päävalmentaja Dave Hakstol päätti haastaa tasoitusmaalin paitsiona. Tuossa kohtaa siis joukkue oli jatkamassa yhden miehen alivoimalla, mutta NHL:n sääntömuutoksen seurauksena epäonnistunut haasto tarkoitti toista jäähyä.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että haasto meni pieleen, Predatorsin tasoitusmaali hyväksyttiin ja Flyers joutui jatkamaan kahden miehen alivoimalla. Lopulta Filip Forsberg kävi reippaat puoli minuuttia ennen loppua naulaamassa 6-5-maalin ja pisteet jäivät Tennesseehen.
Ottelun jälkeen Flyers-fanit ovat käyneet todella kuumina. Oman osansa kritiikistä ovat saaneet tuomarit, jotka siis reippaat kaksi minuuttia ennen loppua vihelsivät yhtäaikaisesti kaksi kyseenalaista kaksiminuuttista, mutta ennen kaikkea sylkykupiksi on noussut Hakstol.
Emme lähde suomentamaan yllä olevia twiittejä niissä käytetyn voimakkaan kielen vuoksi, mutta jokainen varmasti sai kiinni, mistä niissä puhutaan.
Sinällään seuran faneja, ja muita ihmettelijöitä, ei voi kritisoida Hakstolin syyttelystä. Ilman haastoa ottelu olisi tasoittunut, mutta niin kävi nytkin, ja lopulta siitä seurannut jäähy johti tappioon.
Flyersin valmennusjohto olisi yksinkertaisesti voinut niellä tasoitusmaalin, venyttää ottelun jatkoajalle, varmistaen siten vähintäänkin sen yhden erittäin arvokkaan sarjapisteen, ja taistella edelleen siitä täydestä pistepotista.
– Koko se paitsio-fiasko – totta kai luotin siihen, että me tekisimme sen haaston vain, jos meillä on kuvakulma, joka osoittaa sen olleen paitsio, Flyers-puolustaja Andrew MacDonald avautui Courier-Postille.
[readmore from=”suomalaiset”]
Hakstol itse kommentoi tilannetta seuraavalla tavalla.
– En halua mennä sen tarkemmin yksityiskohtiin. Kuten sanoin, tein päätöksen ja maalia ei kumottu. Tulen arvioimaan tilannetta uudelleen myöhemmin, kun katsomme tätä nimenomaista tilannetta ja pilkomme sen palasiin.
– Se oli sen arvoista, mutta se ei ollut oikea päätös.
Kaikkein eniten seuran faneja harmittaa varmastikin se, että niin kovin usein pudotuspelipaikat NHL:ssä ratkeavat yhden tai kahden pisteen erolla, ja pahimmassa tapauksessa tämä Hakstolin ratkaisu on se, jota Philadelphian suunnalla joudutaan tuijottaa kauden päätteeksi.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa