Toronto selvisi vuoristoradoista ja takoi uskomattomia lukemia NHL:ssä: ”Näin urheilun pitäisi mennä”

Kuudessa erässä ainoastaan kerran osumitta jääminen, toisaalta kolmen maalin johdon menettäminen ja yhteensä 15 tehtyä täysosumaa kahteen peliin leimasivat Toronto Maple Leafsin alkaneen NHL-kauden kahta ensimmäistä ottelua.
Winnipeg Jetsiä hurjin 7-2-numeroin nöyryyttänyt Leafs takoi New York Rangersin reppuun vieläkin enemmän maaleja – Toronton kauden toinen voitto tuli 8-5-numeroin.
Joukkue teki maalikarkeloillaan historiaa, sillä Toronto on edellisen kerran tehnyt seitsemän osumaa tai enemmän kahdessa ensimmäisessä kamppailussa kaudella 1917-18. Eli NHL:n avauskaudella.
Kahdesta musertavasta voitosta huolimatta Maple Leafsin ensimmäisissä otteluissa joukkue koki myös melkoisia vuoristoratoja.
Esimerkiksi NY Rangersia vastaan avauserän jälkeen taululla komeilivat 5-2-numerot, mutta toisen erän aikana johto valui romukoppaan. 5-5-tasatilanteessa Maple Leafs vielä löysi yhden vaihteen, ja painoi lopulta päätöserän kolmella maalilla mainittuun 8-5-voittoon.
– Näin urheilun pitäisi mennä: Kun et tee asioita oikein, sinulla ei pitäisi olla menestystä. Ja meillä ei ollut, joukkueen päävalmentaja Mike Babcock järkeili NHL.comille viitaten Rangers-ottelun toiseen erään, jossa Maple Leafs pupelsi selvän johtonsa.
Toronto on hyvissä käsissä, sillä valmentajana kesällä 2008 Stanley Cupia juhlinut Babcock sai joukkueensa lupaavaan liitoon. Vaahteranlehtipaidat painoivat voittoon, vaikka NY Rangers joukkuetta järkyttikin.
– Löysimme keinon selvitä molemmissa peleissä ja voitimme ottelut.
Babcock on luotsannut Torontoa kaudesta 2015-16 lähtien. Kanadalainen palautti joukkueensa viime keväänä pudotuspeleihin, ja nyt tuon tempun toistaminen voi hyvinkin olla mahdollista.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa