Kommentti: Winnipegissä uusi dynastia – muut kaatuvat, Patrik Laine ja kumppanit seuraavat vierestä

Kun yhä nuorempien pelaajien kouraan isketään jättimäisiä miljoonasopimuksia, jotka sitovat heidät vuosikausiksi nykyisiin seuroihinsa, NHL:stä on tullut jokaiselle yhä vaikeaselkoisempi palapeli.

Ennen oli toisin.

Ensiksi pelattiin tulokassopimus rauhassa loppuun, sen jälkeen kouraan lyötiin välimallin diili ja sen jälkeen oli rahastuksen aika.

Mitenkään vedenpitävästä kaavasta yllä ei nyt ole kyse, mutta hieman kärjistäen – nykypäivään verrattuna – tämä oli tilanne.

Vaan ei ole enää.

Kun nuori pelaaja saa alleen yhdenkin hieman kovemman kauden, sen jälkeen kouraan täytyy iskeä pituudeltaan kahdeksan vuoden maksimisopimus, eikä 10 miljoonaa dollariakaan tahdo enää riittää.

Mitä sitten tällaisesta toimintakulttuurista seuraa? Se, että ikkuna Stanley Cupin voittamiselle on äärimmäisen lyhyt ja kaiken kukkuraksi siitä yrittää tunkea samanaikaisesti läpi 10-20 joukkuetta.

Kaikki eivät siis voi voittaa Stanley Cupia nykyrosterillaan, oli se sitten miten kova tahansa, sillä se on yksinkertaisesti mahdotonta. NHL-markkinoiden kehityttyä nykyiselleen on nimittäin niin, että ikkuna mestaruuden voittamiselle on noin 3-5 vuotta, koska sen jälkeen palkat ovat karanneet käsistä ja pakon sanelemana joukkuetta on lähdettävä rakentamaan osittain uudelleen.

Mutta onko sitten tilanne tämä joka paikassa, jokaisessa seurassa? Ei ole.

Winnipeg Jets on oiva esimerkki siitä, miten ikkunaa pidennetään 3-5 vuoden mittaisesta aikajanasta jopa 5-8 vuoteen. Sen jälkeen yksinkertaisesti joukkueen ikärakenne alkaa tuottamaan osittaista ontumista.

Mutta mikä sitten on Jetsin salaisuus? Ahneuden puute ja täydellinen taloudenhallinta.

Mikäli toista näistä edellä mainituista kahdesta asiasta ei olisi, ei olisi myöskään Mark Scheifelen tai Nikolaj Ehlersin naurettavan edullisia sopimuksia. Toisin sanoen kyseinen kaksikko haluaa menestyä, eikä ryöstää seuraansa kuiville, ja Jets luonnollisesti ottaa hyvässä harmoniassa saamastaan tilaisuudesta kaiken irti.

On nimittäin täysin käsittämätöntä, että nyt jo – vasta 24-vuotiaana – eittämättä NHL:n parhaimpiin senttereihin lukeutuva Mark Scheifele pelaa vuoteen 2024 saakka 6,125 miljoonan dollarin vuosipalkalla, tai Ehlers vuotta pidempään 6 miljoonalla dollarilla, ja samaan aikaan Ryan Johansen ottaa 8 miljoonaa kaudesta, Leon Draisaitl 8,5 miljoonaa, Jack Eichel 10 miljoonaa ja Connor McDavid 12,5 miljoonaa.

Herranjestas, samaan aikaan kun Ehlers ja Scheifele elelevät näillä ”pennosilla”, jopa Patrick Marleau, Bobby Ryan, Dion Phaneuf, Paul Stastny ja ties ketkä muut tienaavat hekin enemmän, kuin tämä kaksikko, joka on nyt kiinnitetty parhaiksi pelivuosiksiin Winnipegiin.

Sitä ei käy kieltäminen, etteikö tuollaiset vuosittain saatavat rahasummat näyttäisi pankkitilillä kivalta, mutta toisaalta palkintokaappiin on hieman pienemmillä penneillä huomattavasti paremmat todennäköisyydet saada jotain paljon arvokkaampaa jalometallia.

[readmore from=”suomalaiset”]

Scheifele ja Ehlers ovatkin esimerkillään luoneet Winnipegiin sellaisen kulttuurin, että voittaminen menee henkilökohtaisen edun edelle. Uskallankin väittää, että kun Toronton suunnalla aletaan väsäämään jatkopahvia Auston Matthewsille ja Winnipegissä Patrik Laineelle, jälkimmäinen tulee tyytymään pienempään palkkaan.

Eikä se tee Matthewsista sen huonompaa ihmistä, vaan ero on siinä, että Scheifele ja Ehlers laittoivat jo kaiken aluilleen.

Tulevaisuus näyttääkin Winnipegissä äärimmäisen kirkkaalta ja tosiasia onkin se, että Laine ja kumppanit tulevat jatkossa seuraamaan vierestä, kun muut seurat vieressä kerta toisensa jälkeen kaatuvat, pelkästään palkkoihinsa.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.