Calgaryssa katsottiin Jaromir Jagrin jokainen viime kauden vaihto – Kanadassa kuin ”jagrmania steroideilla”

Calgary Flamesin johtoportaassa tiedettiin tismalleen, mitä he Jaromir Jagrin muodossa saivat joukkueeseensa.
Seuran GM:nä toimiva Brad Treliving nimittäin kertoo, että he viettivät viime kauden videoiden parissa todella paljon aikaa pohtiessaan Jagrin hankintaa.
– Katsoimme paljon hänen vaihtojaan viime kaudelta. Korjaus: me katsoimme hänen jokaisen vaihtonsa viime kaudelta, Treliving paljastaa Flamesin verkkosivuilla, Jagrin sopimuksen varmistuttua nyt myös virallisesti.
– Onko nopeus hänen suurin vahvuutensa? Ei, mutta sinun pitää tukea häntä tuomalla nopeutta hänen ympärilleen ja sitä kautta hyödyntää hänen suurimmat vahvuutensa. Hän on erilaisessa tilanteessa kuin vain nopeuteensa nojanneet ovat 45-vuotiaina.
– Hän pystyy edelleen pitämään kiekkoa hyökkäyspäässä. Hänen peliälynsä on eliittitasoa. Hän luo edelleen paikkoja. Me haluamme mennä koko ajan eteenpäin ja meistä tuntuu, että hän tekee meistä parempia, joten totta kai teimme sopimuksen.
”Miten se vaikuttaa meihin? Miten hoidamme sen siten, ettei se vaikuta liikaa tekemiseemme?”
Jagrille siirto Calgaryyn on siinä mielessä erikoinen, että vaikka kyseessä onkin jo hänen yhdeksäs NHL-seuransa, ei hän ole koskaan aiemmin pelannut kanadalaisseurassa. Kaikki se huomio, joka Jagrin ympärillä on viime vuodet ollut, tulee siis vain kasvamaan ja jopa moninkertaistumaan.
– Et voi vähätellä hänen läsnäoloaan. Kun olet tehnyt sen tälle pelille, mitä hän on tehnyt, se vain on olemassa. Siitä ei ole kahta sanaa. Se on mukanasi 24/7. On normaalia, että ihmiset katsovat sinua. Se liittyy Jaromir Jagrina olemiseen.
– Onko tämä, siis Kanadassa pelaaminen, ikään kuin (huomio) varustettuna steroideilla? Luultavasti. Mutta veikkaanpa, ettei tässä pelissä ole paljoakaan asioita, joita hän ei olisi jo nähnyt.
[readmore from=”siirtomarkkinat”]
Itse asiassa Calgaryssa on täytynytkin pohtia, miten Jagrin kaltaisen lajilegendan tuominen Kanadaan ja Flames-paitaan vaikuttaa joukkueeseen kokonaisuudessaan.
– Hän on ansainnut kaiken saamansa huomion. Olemme puhuneet siitä, mutta emme negatiivisessa mielessä. Miten se vaikuttaa meihin? Miten hoidamme sen siten, ettei se vaikuta liikaa tekemiseemme ja aja meitä pois reitiltä?
– Sitä pohtii kaukalon puolella tapahtuvia asioita ja sitten taas hänen sulautumistaan osaksi pukukoppia. Asiaa analysoidaan, siitä keskustellaan ja lopulta toimitaan. Ja me päätimme toimia (hänen kohdallaan).
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa