Työsulku tuhosi Tampan dynastian, numeronsa kattoon saava Lecavalier: ”Se meni 100-prosenttisesti näin”

Tampa Bay Lightning on voittanut seurahistoriansa aikana toistaiseksi kertaalleen Stanley Cupin.
Tämä tapahtui kaudella 2003-04, kun Lightning kaatoi tiukassa finaalisarjassa yllättäjäjoukkue Calgary Flamesin, jonka maalilla torjui kenties kaikkien aikojen suomalaisvahti Miikka Kiprusoff.
Tuolloin seuran kirkkaimpina tähtinä häärivät ”kolme amigoa”, kuten Vincent Lecavalier, Martin St. Louis ja Brad Richards itseään tituleerasivat.
Valitettavasti he eivät kuitenkaan päässeet puolustamaan mestaruuttaan seuraavalla kaudella. NHL nimittäin meni työsulkuun kaudeksi 2004-05 ja sekä pelaajat että fanit joutuivat olla yli vuoden päivät ilman NHL-kiekkoa.
– Esimerkiksi Chicago ja Pittsburgh ovat päässeet voittamaan ja puolustamaan mestaruuttaan… Me emme saaneet koskaan sitä mahdollisuutta. Olihan se siis pettymyksellistä, mutta kai siinä oli kyse huonosta ajoituksesta, Lecavalier pohti The Athleticille.
”Kuka olisi voinut tietää, että tulossa oli 39 miljoonan dollarin palkkakatto?”
Tampa Bay Lightningia tuo työsulku satutti kenties kaikkein pahimmin. Kaikki olivat nimittäin varmoja, että NHL:ssä oli käynnistymässä uusi dynastia, mutta sitten tuli palkkakatto ja floridalaisseura joutui hajottaa mestaruusnippunsa.
– Se meni 100-prosenttisesti näin. Bisnespuoli ikään kuin muutti Tampan. Meillä oli jotain hyvää meneillään, mutta palkkakaton tullessa se (yläraja) oli todella alhainen.
Myös Richards allekirjoittaa hyvän ystävänsä ja entisen joukkuekaverinsa näkemykset täysin.
– Olihan se pettymys, ettemme pystyneet pitämään joukkuetta kasassa ja rakentamaan sen varaan. Mutta miten kukaan olisi voinut tietää, että tulossa oli 39 miljoonan dollarin palkkakatto? Sen jälkeen meillä ei enää koskaan oikeastaan ollut sitä samaa ydinporukkaa kasassa.
– Se olisi ollut hienoa. Palaset alkoivat hajoilla aika nopeasti.
Kyseisestä kolmikosta Richards pääsi vielä kertaalleen juhlimaan Stanley Cupia, mutta sen sijaan Lecavalierille ja St. Louisille vuosi 2004 jäi ainoaksi mestaruusvuodeksi. Lecavalierilla onkin ollut selittelemistä omille pojilleen, miksi mestaruuksia on vain yksi.
[readmore from=”suomalaiset”]
– He eivät ymmärrä, miksi en voittanut mestaruutta joka vuosi. Olen sanonut heille: ”Se on vaikeaa voittaa! Jos voitat kerran, se on aika hyvin.”
– Mutta he eivät ymmärrä sitä. Heidän mielestään sen olisi pitänyt tapahtua joka vuosi, Lecavalier naureskelee.
Yhden asian pojat tulevat kuitenkin ymmärtämään: Lecavalierin pelinumero 4 tullaan jäädyttämään helmikuussa ja hänen nimensä nousee Lightningin seurahistorian toisena pelaajana Amalie Arenan kattoon, kenenkäs muunkaan kuin St. Louisin rinnalle.
– Uskon, että se on jotain sellaista, jonka he tulevat muistamaan, ja se tekee siitä erityislaatuista.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- New Jersey ja Anaheim vaihtokaupoilla NHL:ssä – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari vaihtaa maisemaa
- Utah rysäytti: Kahdelle runkomiehelle rahakkaat jatkosopimukset
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!