Pelaajalla todettiin leukemia noin viikko sitten – palaa kaukaloihin jo muutaman päivän kuluttua?

New Jersey Devils vahvisti kesän aikana rivejään muun muassa Marcus Johanssonin sekä Brian Boylen myötä. Sen lisäksi se pääsi varaamaan kesän draftissa ensimmäisenä, ja se valitsi vuorollaan huippulupaavan sveitsiläispelaajan, Nico Hischierin.
Näistä kolmesta kuitenkin Boylen aloitus pirupaidoissa on ollut kaikista hankalin, sillä hänellä todettiin harjoitusleirin aikana krooninen myelooinen leukemia. Tauti on kuitenkin suhteellisen helposti hoidettavissa.
Boyle on kuitenkin tekemässä kovaa temppua sen suhteen, että hän on palaamassa kaukaloihin jo kenties ensi viikolla. Se, että hän olisi Devilsin kokoonpanossa runkosarjan alussa on myös täysin mahdollista.
– On olemassa mahdollisuus. Brian liittyy takaisin joukkoomme torstaina ja sen jälkeen katsomme miten asiat etenevät viikonlopun lävitse ensi viikkoon. Mitään ei ole kuitenkaan poissuljettu, päävalmentaja John Hynes kertoi muutama päivä sitten NHL.com:lle.
Päätös on kuitenkin ennen kaikkea Boylen oma. Seura ei halua painostaa hyökkääjää suuntaan eikä toiseen.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Luulen, että Brian tietää missä hän menee. Me emme aio kiirehtiä häntä mihinkään suuntaan. Jos hän kokee olevansa valmis ja hän saa alleen ehjän viikon harjoitteluiden suhteen, se (pelaaminen) tulee luultavasti olemaan varmasti ihan okei.
– Hän ei tule saamaan alleen harjoitusottelua, joten oli tilanne mikä tahansa, hänen ensimmäinen ottelunsa tulee olemaan runkosarjassa.
Spekulaation ja ynnä muun lisäksi Hynes kuitenkin antoi oman arvoinsa Boylen pelikunnosta ja siitä, kykenisikö hän mahdollisesti pelaamaan piakkoin Devilsin riveissä.
– Jos hän palaa riveihimme ensi viikolla, minulla on vahva tunne, että hän on valmis pelaamaan. Viikkomme tulee olemaan intensiivinen, joten jos hän pystyy harjoittelemaan koko viikon, niin uskon näin.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa