Komarov saanut mahdollisuutensa ja siinä samalla rajua noottia – Mike Babcock vaatii paljon parempaa

Toronto Maple Leafsin hyökkäyksen tehokkuus perustuu ensi kaudella pitkälti kolmeen tekijään; Auston Matthewsiin, Mitch Marneriin sekä William Nylanderiin. Viime kaudella tulokkaina pelanneet nuorukaiset nimittäin loistivat kaukalossa käytännössä ensimmäisistä vaihdoistaan lähtien.
Se ei voi luonnollisesti laskea kaikkea kolmikon varaan, sillä menestyvän seuran riveistä on löydyttävä paljon syvyyttä ja leveyttä. Tällaista Maple Leafsille tarjoaa muun muassa James van Riemsdyk, Leo Komarov, Patrick Marleau sekä Nazem Kadri.
Näistä kolme jälkimmäistä, siis Komarov, Marleau sekä Kadri, ovatkin muodostaneet harjoituskaudella hyökkäysvitjan, mutta viime aikoina triolla ei ole mennyt kovinkaan lujaa.
Tätä mieltä on ainakin Maple Leafsin päävalmentajana toimiva Mike Babcock, joka ei ole vakuuttunut kolmikon tekemisestä.
– Mielestäni leirin alussa he olivat hyviä. Mutta nyt tämän ketjun on oltava parempi. He myös onnistuvat siinä, jos he ovat nopeampia, ahkerampia ja tunnollisempia, Babcock laukoi Toronto Starin mukaan.
[readmore from=”suomalaiset”]
Ketjussa roolitukset pitäisivät olla ainakin paperilla kunnossa. Kadri on älykäs sentteri, joka kykenee myös maalintekoon. Marleau taasen saapui Torontoon maalintekijänä, kun taas Komarov tekee kaukalossa likaisen työn. Suomalaisen kohdalla ei kuitenkaan saada unohtaa sitä, että hän on myös tarpeen tullen tehokas pelaaja.
Babcock kuitenkin aikoo vaatia kolmikolta enemmän, ja peräänkuuluttaa myös sitä, että myös miesten itsensä on tehtävä samaa.
– Heidän on kehitettävä peliään. Kadrin on oltava todella hyvä, jos haluamme olla tehokkaita. Kyseisen ketjun on löydettävä paremmat kemiat ja alettava työstämään sen päälle.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa