Mediajätti TSN paljastaa: Jaromir Jagr aloittaa kautensa Euroopassa – tekee debyyttinsä jo viikonloppuna

Spekulointi Jaromir Jagrin tulevaisuudesta voidaan lopettaa ainakin toistaiseksi, sillä hänet nähdään mediajätti TSN:n raportin mukaan Euroopan isoissa kaukaloissa jo kuluvan viikon aikana.
Jagrin edustajien tiedetään keskustelleen viime aikoina useammankin NHL-seuran kanssa, mutta sopimusta ei ole syntynyt. Tämä taas tarkoittaa sitä, että joukkueet haluavat rauhoittaa tilanteensa uuden NHL-kauden ollessa jo aivan ovella, eikä Jagria näin ollen tulla mitä todennäköisimmin näkemään NHL:ssä kauden käynnistyessä.
Kladnon puhemies paljastikin Hokej.cz-sivustolle, että Jagrin odotetaan tekevän debyyttinsä Tshekin 1. divisioonassa, hänen omistamansa seuran paidassa, lauantaina, kun Kladno isännöi Prerovia.
Toki samainen henkilö mainitsee, että tilanne saattaa vielä muuttua, mutta tämän hetken tietojen mukaan Jagr siis jää odottamaan, ainakin toistaiseksi, mahdollista NHL-tarjousta kotimaahansa.
– Rakasta NHL-kiekkoa ja siksi olen valmis odottamaan. Niin moni ihminen haluaisi pelata edes yhden ottelun NHL:ssä, ja jos en olisi aikanaan lähtenyt pelaamaan Venäjälle, olisin pelannut enemmän NHL-otteluja kuin kukaan muu; olen siis ollut todella onnekas, Jagr totesi aiemmin tässä kuussa tshekkiläisen TV-yhtiö Ceskan haastattelussa.
[readmore from=”jaromir-jagr”]
– Rakastan kaikkea NHL:ää ympäröivää niin paljon, että haluan edelleen jatkaa uraani siellä.
Se, miten pitkään Jagr on valmis tarjouksia odottamaan, onkin sitten toinen juttu. Loputtomiin hän ei voi odotella, sillä 45-vuotias tshekki-ikoni totesi viime viikolla, että mieliäkseen pelata olympialaisissa, hänen täytyy siirtyä pelaamaan KHL:ään.
Arvostettu toimittaja Pierre LeBrun totesikin aiemmin tällä viikolla, että mikäli Jagr ei ole tehnyt NHL-sopimusta ennen kauden ensimmäisiä otteluita, tulee hän kääntämään katseensa KHL:ään.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasesta tipahti uusi päivitys
- Nyt rytisee: Päivän toiset päävalmentajapotkut NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti: päävalmentajapotkut!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista