Chicago taas voittajasuosikki vai karu pettymys? Joukkue herättää NHL-kauden alla lukuisia kysymysmerkkejä!

Artemi Panarin, Marcus Krüger, Niklas Hjalmarsson, Trevor van Riemsdyk, Scott Darling sekä Marian Hossa. Siinä lista pelaajista, jotka eivät Chicago Blackhawksissa alkavalla kaudella luudi. NHL:ssä viime vuosina menestymään tottunut joukkue on vedenjakajalla, intiaanipaidoissa on alkamassa uusi aika.
Blackhawks on juhlinut Stanley Cupia kuluvalla vuosikymmenellä kolmesti: Kesät 2010, 2013 ja 2015 toivat mestaruuden. Nyt joukkue ei ole pytyn nappaajaksi ehkä suurin suosikki, sillä Chicagon ympärillä leijuu monia erilaisia kysymyksiä, joita NHL.com nostaa artikkelissaan esille.
Yksi suurimmista liittyy venäläistähti Panarinin kauppaan. Myös muut pelaajakaupat puhuttavat, mutta silti joukkueen leirissä ne eivät tunnu paljoa horjuttavan.
– Olemme voittavassa liiketoiminnassa, päävalmentaja Joel Quenneville vakuutteli NHL:n sivustolle.
Panarin ja ja Patrick Kane olivat yksi NHL:n tehokkaimmista duoista kahden viime kauden aikana ja venäläistä on haastavaa korvata. Pitää toisaalta muistaa, että Kane oli liigan kirkkaimpia tähtiä jo ennen Panarinin saapumista.
Kun yksi tehokaksikko hajosi, tulee toinen taas kasaan. Columbuksesta palaava Brandon Saad asettunee kapteenin, kärkisentteri Jonathan Toewsin rinnalle. Chicagon menestys on suurelta osin kiinni siitä, pelaavatko joukkueen kärkipelaajat menestyksen vaatimalla tasolla illasta toiseen.
Jos ei, tulokset voivat ailahdella jopa järkyttävästi. Muutoksista huolimatta joukkueen leirissä riittää luottoa.
– Minusta tuntuu hyvältä. Olen fyysisesti vahva, nopea ja valmiina ”rokkaamaan”, ei ole väliä, kuinka vanha olet, toinen nimekäs paluumuuttaja Patrick Sharp oli vakuutellut NHL:n nettisivuilla.
Yksilöiden liikehdinnän lisäksi mielenkiintoisia seikkoja löytyy myös erikoistilanteista. Ylivoimassa joukkue oli viime kauden runkosarjassa 19:s ja alivoimassa vasta 24:s. Sivusto arvelee, että alivoimaa on haastavaa petrata ilman Hossaa, Hjalmarssonia ja Krügeria.
Viime kausi oli Chicagolta karu mahalasku. Joukkue ei voittanut pudotuspeleissä yhtäkään ottelua ja putosi jatkosta näin jo avauskierroksella.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle