Olli Määttä ammentaa edelleen joukkuekavereilta oppia: ”He eivät ole koskaan onnellisia”

Elämä on potkinut päähän – oli syöpää ja oli sikotautia. Toisaalta, käsistä on ilmaan noussut kaksi Stanley Cup -pokaalia ja kaulaan on myös ripustettu olympiapronssi.
Olli Määtän, vasta 23-vuotiaan puolustajan uralle on mahtunut ikäänsä nähden uskomattoman paljon ala- ja ylämäkiä. Suomalainen on pitänyt itsensä huikealla tavalla NHL-kiekon eliitissä kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta.
Pensin päävalmentaja Mike Sullivan ei Määttää turhaa kehu.
– Hän näkee jään todella hyvin. Hän hyppää koloihin, hän tukee nousuja, yhdysvaltalainen mestarivalmentaja kuvailee post-gazette.comin haastattelussa.
– Olli on todella älykäs pelaaja. Mielestäni hänen aisteja on aliarvioitu.
Lukuisista voitoista huolimatta Määttä haluaa mennä eteenpäin. Mestiksen D Teamista aikanaan rapakon taakse OHL:ään siirtynyt ja sieltä lopulta taalajäille ponnistanut ykköskierroksen varaus pääsee ammentamaan oppia joukkuekavereilta. Eli maailmanluokan tähdiltä.
– Haluan ehdottomasti tulla paremmaksi. Opit, kun katsot suuria pelaajiamme, kuten Sidney Crosbya tai Jevgeni Malkinia.
– He eivät ole koskaan onnellisia, he tulevat aina paremmiksi. Sitä haluan oppia heiltä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa