Tätä onkin luvassa sitten koko kauden ajan! – Panthersin tähtihankinta hurmasi harjoitusleirillä (VIDEO)

Florida Panthersin viimeiset vuodet NHL-kartalla ovat olleet ailahtelevia. Toissa kaudella se voitti Atlantin divisioonan mestaruuden ja eteni ensimmäistä kertaa aikoihin maailman parhaan kiekkoliigan pudotuspeleihin.
Sitten alkoi kuitenkin toimiston säätäminen, ja se hankki uudeksi GM:kseen Tom Rowen. Hän teki itsensä kuitenkin tunnetuksi pitkälti siitä syystä, että hän sai nousua tehneen seuran täysin sekaisin, mistä syystä hänelle näytettiin viime kauden päätteeksi ovea.
Tämän kesän aikana se kuitenkin päätti, että se ei aio jatkaa Jaromir Jagrin sopimusta, mikä oli NHL-kansalle kova paikka. Jagr on yhä tälläkin hetkellä ilman NHL-sopimusta.
Hänen ”korvaajakseen” Panthers hankki lopulta KHL:ssä tähtistatuksella pitkään pelanneen Evgeny Dadonovin, jolle sopimus Panthersin kanssa on miehen uran toinen. Hän nimittäin kiekkoili organisaation riveissä myös vuodet 2009-2012.
Vielä tuolloin venäläinen ei lyönyt itseään NHL-tasolla lävitse, mistä oivana esimerkkinä toimii se, että hän pelasi maailman ykkösliigassa vain 55 runkosarjaottelua tehoin 10+10.
28-vuotias laitahyökkääjä on kuitenkin kehittänyt pelinsä sille mallille, että ensi kaudella häneltä saatetaan nähdä suuria tekoja. Hän onkin jo ehtinyt ihastuttamaan Panthers-faneja huimalla nopeudellaan ja loistavalla mailankäsittelytaidoillaan, mikä käy ilmi seuraa tarkasti seuraavan kiekkoblogin, Cats On The Prowlin Twitter-tililtä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!