Penguinsin päävalmentaja shokeeraavasti ulos listalta! – Sebastian Aho ja kumppanit loistavassa opissa

NHL-kausi. Tuo jääkiekkomaailman odotetuin, puhutuin ja kaunein asia, joka on koskaan ollut olemassa. Sen alkuunkaan ei ole enää aikaa kuin alle kuukausi, joten erilaiset kiekkomediat ovat laittaneet kausiennakoidensa suhteen töpinäksi.
Näin on tehnyt myös ”Jääkiekkoraamattu” The Hockey News, joka on listannut ennakossaan myös tulevan kauden parhaat valmentajat. Voittajaksi listalta selvisi Dallas Starsin kokenut Ken Hitchcock, joka aloittaa ensimmäisen kautensa tähtipaitojen peräsimessä.
Valintaa voitaneen pitää jokseenkin mielenkiintoisena, sillä jääkiekko on mennyt edellisen kahden kauden aikana valtavasti eteenpäin, joten jää ainoastaan nähtäväksi, että onko Hitchcock valmis sopeutumaan uuden ajan haasteisiin.
Kakkosena onkin vastaavasti muun muassa Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen päävalmentaja Bill Peters, jonka CV pääluotsina ei ole vielä kovinkaan mairitteleva. Carolina Hurricanes on kuitenkin lupaava ja nuori joukkue, joten se voi nostaa tulevalla kaudella myös Petersin osakkeita.
Petersin jälkeen listalta löytyy Toronto Maple Leafsin Mike Babcock, jota moni pitää kokonaisvaltaisesti NHL:n parhaana valmentajana. Hänen jälkeensä suunnataan Albertan provinssiin, sillä sekä Calgary Flamesin Glen Gulutzan että Edmonton Oilersin Todd McLellan löytyvät sijoilta 4. ja 5.
Suurin yllätys listalla on se, että jääkiekon omalla tavallaan modernisoinut Mike Sullivan, joka on siis voittanut kaksi peräkkäistä Stanley Cupin mestaruutta, ei löydy lainkaan viiden parhaan joukosta.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa