Kekäläinen vahvisti Blue Jacketsin hurjan tavoitteen – ”Sinun ei tarvitse pelätä sanoa sitä ääneen”

”Me haluamme voittaa Stanley Cupin juuri nyt”. Näin kuului Columbus Blue Jacketsin tähtipuolustaja Seth Jonesin suusta, joten vaikuttaa vahvasti siltä, että ohiolaisseuralla on tulevalla kaudella vain yksi tavoite mielessään.
Se on myös täysin mahdollista, sillä joukkue osoitti olevansa jo viime kaudella todella iskukykyinen ryhmä. Tämän lisäksi se hankki kesän markkinoilta riveihinsä supertähti Artemi Panarinin.
Blue Jacketsin GM:nä toimiva Jarmo Kekäläinen oli erityisen tyytyväinen Jonesin asenteeseen, eikä hän pahoittanut mieltään, kun nuorukainen kuulutti joukkueen tavoitteen koko kansa kuultavaksi.
– Se puhuu ryhmämme itseluottamuksesta ja koko ryhmästämme yleisesti. Se on sinun tavoitteesi, eikä sinun tarvitse pelätä sanoa sitä ääneen. Se ei ole sellaista, mitä kuulutamme jatkuvasti kaikille, mutta me tiedämme, mitä joukkueeltamme on lupa odottaa, Kekäläinen kertoi NHL.com:n mukaan.
– Me myös tiedämme, mitä joukkueeltamme odotetaan. Me tiedämme mitä odottaa ja olemme luottavaisia sen suhteen. Hän halusi sanoa sen ääneen? Minä kunnioitan sitä, mutta se ei tietenkään tarkoita, että mikään tulisi joukkueellemme helposti.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Siirtohulinat käynnissä – tähtipakki kaupattu
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa